Lasten ja nuorten kunto herättää suuria tunteita ja yleinen käsitys niin mediassa kuin kansan keskuudessa tuntuu olevan, että tämän päivän lapset ovat huonomassa kunnossa kuin lapset pari sukupolvea sitten. Tuoreen järjestelmällisen katsauksen mukaan lasten ja nuorten kestävyyskunto onkin heikentynyt 1980-luvun puolivälistä saakka, mutta samaan aikaan lihasvoima ja nopeus ovat jopa parantuneet.

Fuhnerin ja työtovereiden tutkimuksessa kestävyyskunto parani vuoteen 1986 asti, jonka jälkeen se heikkeni aina vuoteen 2010–2012 saakka, heikentymisen ollessa suurempaa pojilla kuin tytöillä. Kestävyyskuntotasoissa havaittiin myös jotain myönteistä – kestävyyskunnon lasku on hidastunut ja jopa lievästä kestävyyskuntotasojen parantumisesta on viitteitä. Matkaa 1980-luvun tasolle on kuitenkin vielä melkoisesti. Samanlaista heikentymistä ei havaittu lihasvoimassa tai nopeudessa. Lapset ja nuoret näyttävät olevan jopa hivenen voimakkaampia ja nopeampia kuin ennen. Toisaalta myös räjähtävä voima on heikentynyt, joten tulokset lihasvoiman osalta eivät ole aivan yhtenäisiä.
Tutkimus perustui järjestelmälliseen kirjallisuushakuun, jonka perusteella 22 tutkimusraporttia sisällytettiin katsaukseen. Katsauksessa otettiin huomioon tieteellisissä lehdissä julkaistut tutkimukset joko englannin tai saksan kielellä. Siksi esimerkiksi jotkin kansalliset raportit eivät päätyneet tähän tutkimukseen. Lisäksi ei voida sanoa, johtuuko lihasvoiman ja nopeuden positiivinen trendi esimerkiksi murrosiän aikaistumisesta vai lasten ja nuorten liikuntatottumusten muutoksesta.
Kestävyyskunto on heikentynyt merkittävästi viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana, mutta lasten ja nuorten ylipainon lisääntyminen selittää ison osan kestävyyskunnon laskusta. Kestävyyskunnon heikentymisestä huolimatta lasten ja nuorten ei voida yksiselitteisesti sanoa olevan huonommassa kunnossa kuin ennen. Liikunnan edistämishankkeiden tulisi joka tapauksessa pyrkiä edistämään monipuolisesti lasten liikkumista kestävyyskunnon, lihasvoiman ja motoristen taitojen parantamiseksi sekä ylipainon ehkäisemiseksi.
Fuhner T, Kliegl R, Arntz F, Kriemler S, Granacher U. An Update on Secular Trends in Physical Fitness of Children and Adolescents from 1972 to 2015: A Systematic Review. Sports Medicine 2021;51:303-320.