Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.
Tutkimuksessamme seurattiin 153 nuoren paikallaanolon ja liikunnan määrää lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan. Tutkimus osoitti, että runsas paikallaanolo ja vähäinen reipas liikunta lapsuudesta saakka heijastuivat suurempaan sydämen kuormittumiseen nuoruudessa. Sydämen kuormitus oli erityisen korkea niillä nuorilla, joilla rasittavan liikunnan määrä oli alhainen lapsesta alkaen.
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta olivat yhteydessä suurempaan koko kehon rasvaprosenttiin. Kehon rasvaprosentti selitti osan paikoillaanolon, liikunnan määrän ja sydämen työkuorman välisistä yhteyksistä. Kevyt liikunta ei ollut yhteydessä sydämen työkuormaan.
Tutkimuksen tulokset korostavat erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämisen, paikoillaanolon vähentämisen ja ylipainon ennaltaehkäisyn tärkeyttä lapsuudesta alkaen sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi. Runsaan ja päivittäisen reippaan ja rasittavan liikkumisen tulisi olla normaali osa lapsuutta ja nuoruutta sydämen terveyden, mutta myös yleisen hyvinvoinnin kannalta.
Nuoret viettävät paikoillaan yhdeksän tuntia päivässä ja vain joka kymmenes nuori liikkuu suositusten mukaisesti tunnin päivässä. Nämä ovat huolestuttavia lukuja.
Lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala
Tutkimus perustuu Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä käynnissä olevan Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen seuranta-aineistoon. Tutkimuksessa seurattiin 153 nuoren paikoillaanolon ja liikunnan määrää lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan. Sydämen toimintaa ja kuormittumista mitattiin nuoruusiässä. Tutkimus julkaistiin arvostetussa sydän- ja verisuonisairauksiin keskittyvässä Journal of the American Heart Association -lehdessä.
Tutkimuslähde
Haapala EA, Leppänen MH, Lee E, Savonen K, Laukkanen JA, Kähönen M Brage S, Lakka TA. Accumulating Sedentary Time and Physical Activity From Childhood to Adolescence and Cardiac Function in Adolescence. Journal of the American Heart Association 2024;13:
Nuoruus on nopeaa aivojen ja sosiaalisen käyttäytymisen kehittymisen aikaa. Nämä nopeat muutokset altistavat nuoret myös mielenterveyden ongelmille. Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsuudessa säännöllisesti urheiluharrastuksiin osallistuneilla oli vähemmän mielenterveyden ongelmia, kuten masennus- ja ahdistusoireita, nuoruudessa. Parempi itsetunto välitti urheiluharrastuksen ja mielenterveyden välistä yhteyttä.
Rodriguez-Ayllonin ym. tutkimukseen osallistui yli 4000 lasta, joita seurattiin kuudesta ikävuodesta 13 ikävuoteen. Liikuntaa arvioitiin kuuden vuoden iässä vanhempien täyttämällä lomakkeella. Lomakkeella kartoitettiin koulumatkaliikuntaan, koululiikuntaan, ulkoleikkeihin, uintiin ja urheiluharrastuksiin osallistumisen useutta ja kestoa. Mahdolliset liikunnan ja mielenterveyden ongelmien yhteyttä välittävät mekanismit sisälsivät useita neurobiologisia, psykososiaalisia ja käyttäytymiseen ja muihin elintapoihin liittyviä tekijöitä.
Vain urheiluharrastus oli yhteydessä mielenterveyteen
Kaikista liikuntamuodoista vain urheiluharrastuksiin käytetty aika oli negatiivisesti yhteydessä mielenterveyden ongelmiin. Mediaatioanalyyseissä paremman itsetunnon havaittiin selittävän 26 % urheiluharrastuksen ja mielenterveyden ongelmien välisestä negatiivisesta yhteydestä. Mielenkiintoista tuloksissa oli se, että itsetunnon vaikutus tuli pääasiassa itsetunnon liikuntataitoihin ja urheilullisuuteen liittyvästä osasta. Muut mahdolliset mekanismit eivät selittäneet urheiluharrastuksen ja mielenterveyden ongelmien välistä yhteyttä.
Ajatelmia
Lasten liikunnassa itsetunnon parantaminen pitäisi nähdä yhtenä keinona suojata lapsia ja nuoria mielenterveyden ongelmilta. Lasten liikunnan tulisi tarjota paljon onnistumisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia kokeilla ja kehittyä turvallisessa ja positiivisessa ympäristössä.
Tutkimuksessamme on ensimmäistä kertaa selvitetty luuliikunnan eli luustoa vahvistavan liikunnan määrän muutoksia nuoruudessa. Tutkimus osoitti luuliikunnan määrän vähenevän nuoruudessa. Eniten luuliikunta vähenee huonokuntoisimmilla nuorilla. Luustoa vahvistava liikunta lapsuudessa ja nuoruudessa on välttämätöntä vahvan ja terveen luuston edistämisessä ja ylläpitämisessä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin luuliikunnan muutoksia kolmen vuoden tutkimusjakson aikana nuorilla, jotka olivat keskimäärin 11-vuotiaita tutkimuksen alkaessa. Vaikka luuliikunnan määrä väheni kaikilla nuorilla, sen määrä pysyi korkeampana fyysisesti parempikuntoisilla nuorilla. Huonokuntoisten nuorten luuliikunnan määrä myös väheni nopeammin.
Esimurrosikä ja murrosiän alku ovat erityisen suotuisaa aikaa edistää luuston terveyttä liikunnan avulla. Luuliikunta sisältää riittävän voimakasta iskutusta ja kuormitusta, kuten hyppimistä, loikkimista ja suunnanmuutoksia. Esimerkiksi monet maila- ja pallopelit sekä telinevoimistelu ovat hyvää luuliikuntaa.
Suurin osa koko elämänaikaisesta luumassasta kerrytetään lapsuuden ja nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden aikana kehittynyt vahva luusto auttaa muun muassa ehkäisemään osteoporoosia myöhemmin elämässä. Tämän vuoksi erityisesti huonokuntoisimpien nuorten luuliikuntaa pitäisi tukea.
Lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 550 nuoren liikemittareilla mitattua luuliikunnan määrää kolmen vuoden aikana. Tutkimus julkaistiin Journal of Medicine and Science in Sport -tiedelehdessä ja sitä on rahoittanut Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Hyvää kestävyyskuntoa pidetään yhtenä parhaimpana lapsuuden terveyden mittareista. Se on yhdistetty usein myös parempaan koulumenestykseen ja toiminnanohjaukseen sekä suurempaan aivojen tilavuuteen. Kestävyyskuntoa on kuitenkin tutkittu hyvin kapeasti ja usein menetelmillä, jotka eivät kuvaa optimaalisesti kestävyyskuntoa. Tuoreen Jyväskylän yliopiston ja espanjalaisen Granadan yliopiston tutkimuksen perusteella erityisesti 20-metrin viivajuoksutestin avulla mitattu suorituskyky oli yhteydessä useaan eri aivoterveyttä kuvaavaan mittariin.
Yhtenäisimmät ja selvimmät yhteydet aivoterveyden indikaattoreihin havaittiin MOVE-mittauksistakin tutulla 20-metrin viivajuoksutestien tuloksilla. Hyvin viivajuoksussa suoriutuneilla lapsilla oli myös parempi toiminnanohjaus, koulumenestys sekä aivojen harmaan aineen kokonaistilavuus. Viivajuoksutestin tulosten perusteella laskukaavalla arvioitu maksimaalinen hapenottokyky oli edellä mainittujen lisäksi yhteydessä yleiseen älykkyyteen ja päättelykykyyn.
On kuitenkin hyvä huomioida, että 20-metrin viivajuoksutulosta määrittää maksimaalinen hapenottokyvyn lisäksi esimerkiksi kehon koostumus, motoriset taidot ja motivaatio. Näitä ominaisuuksia yhdistävä fyysinen suorituskyky voikin olla kaikista hyödyllisintä aivojen terveydelle lapsuudesta saakka.
Hieman yllättäen, objektiivisesti juoksumattotestin aikana mitattu maksimaalinen hapenottokyky ei ollut yhteydessä yhteenkään aivoterveyden indikaattoriin. Kestävyyskunnon merkitystä aivoterveydelle ei ole vielä täysin ymmärretty osin epäsopivien menetelmien vuoksi. Tutkimuksen mukaan maksimaalinen hapenottokyky ei näytä olevan kovinkaan merkityksellinen lasten aivoterveydelle.
Kestävyyskunnon merkitystä aivoterveydelle ei ole vielä täysin ymmärretty osin epäsopivien menetelmien vuoksi. Tutkimuksemme mukaan maksimaalinen hapenottokyky ei näytä olevan kovinkaan merkityksellinen lasten aivoterveydelle.
Eero Haapala
Tutkimus käsitti 100 iältään 8–11-vuotiasta lasta, joilla oli ylipainoa tai lihavuutta, jotka osallistuivat espanjalaisen Granadan yliopiston johtamaan ActiveBrains-tutkimukseen. Tutkimuksessa maksimaalinen hapenottokyky mitattiin objektiivisesti maksimaalisen juoksumattotestin aikana. Lisäksi kestävyyskuntoa arvioitiin 20-metrin viivajuoksutestin avulla. Aivojen terveyttä tutkittiin sekä tiedollisia toimintoja ja oppimista mittaavien testien sekä aivokuvantamisen avulla.
Luusto kehittyy voimakkaasti lapsuudessa ja nuoruudessa. Luuston vahvistaminen lapsuuden ja nuoruuden aikana on tärkeää esimerkiksi osteoporoosin ehkäisyssä myöhemmällä iällä. Tuoreessa tutkimuksessamme erityisesti liikunta- ja urheiluharrastukseen osallistuminen lapsuudesta alkaen heijastui suurempaan luun mineraalipitoisuuteen nuoruudessa.
Tutkimuksessa seurattiin alakouluikäisten lasten liikunnan, paikoillaanolon, ruutuajan ja unen määrää sekä luuston mineraalipitoisuutta ja lihasmassaa kahdeksan vuoden ajan. Luuston mineraalipitoisuus nuoruudessa oli suurempi erityisesti niillä tytöillä ja pojilla, jotka osallistuivat useammin ohjattuun liikunta- tai urheiluharrastukseen koko kahdeksan vuoden seurannan ajan. Luuston terveyden lisäksi runsaampi ja jatkuva liikunta- ja urheiluharrastus heijastui suurempaan lihasmassan määrään nuoruudessa.
Vaikka myös reipas ja rasittava liikkuminen oli positiivisesti yhteydessä luuston terveyteen ja lihasmassan määrään, liikunta- ja urheiluharrastuksen yhteydet olivat selkeämpiä, yhtenäisempiä ja voimakkaampia. Paikoillaanololla, ruutuajalla, tai unella ei ollut juurikaan merkitystä luun mineraalipitoisuuden tai lihasmassan määrän vaihtelussa.
Luuston kehittymisen kannalta mekaanisesti kuormittava liikkuminen on tärkeää. Siksi lasten ja nuorten liikkumisen tulisi sisältää loikkimista, hyppimistä, työntämistä, vetämistä, suunnanmuutoksia ja vaikka voimaharjoittelua.
Vaikka reippaan ja rasittavan liikkumisen lisääminen tuottaa useita terveyshyötyjä, se ei välttämättä ole riittävä panostus luuston terveyden edistämiseksi. Tutkimuksemme mukaan liikunta- ja urheiluharrastukset voivat sisältää iskuja, tärähdyksiä ja vääntöjä, jotka vahvistavat luustoa. Sen vuoksi lapsille ja nuorille tulisi, liikkumisen suositusten mukaisesti, tarjota luustoa ja lihaksistoa kehittävää liikkumista. Luustoa kuormittava ja lihasmassaa kehittävä liikkuminen voi kuitenkin olla myös vapaa-ajalla tapahtuvaa liikkumista, esimerkiksi loikkimista, hyppimistä tai vaikkapa voimaharjoittelua.
Lasten ja nuorten elintavat, kuten liikkumattomuus ja epäterveellinen ruokavalio, kasaantuvat usein samoille henkilöille. Tästä huolimatta tutkimuksissa tarkastellaan usein vain yhtä elintapatekijää kerrallaan. Tuore katsaustutkimus toi esiin, että lapsilla ja nuorilla, joille kasaantui useampia epäterveellisiä elintapoja, oli suurempi ylipainon, lihavuuden ja metaboliselle oireyhtymän ja mielenterveyden ongelmien riski.
Alosaimin ja hänen työtoveriensa tarkastelivat järjestelmällisessä, 53 tutkimukseen perustuvassa kirjallisuuskatsauksessaan millaisia elintaparyvästymiä lapsilla, nuorilla ja nuorilla aikuisilla havaitaan. Lisäksi he tutkivat, miten erilaisten ryvästymien yhteyttä terveyteen. He luokittelivat esiin tulleet elintaparyhmät seuraavasti:
Terveellisten elintapojen ryhmää luonnehtivat terveellinen ruokavalio, runsas liikunta ja vähäinen paikoillaanolo.
Sekaryhmä sisältyi yksi tai useampi terveellinen elintapa.
Epäterveellisten elintapojen ryhmä, jolle olivat ominaista epäterveellinen ravitsemus, vähäinen liikunta ja runsas paikoillaanolo.
Yllättäen tulokset osoittivat, että runsaasti liikkuvilla kertyi usein myös paljon paikoillaanoloa. Terveellisen elintapojen ryhmään kuuluneilla havaittiin vähemmän ylipainoa ja lihavuutta. Lisäksi ilmeni viitteitä siitä, että heillä oli pienempi metabolisen oireyhtymän riski. Joissain tutkimuksissa havaittiin, että vähäinen liikunta oli avainasemassa. Toisissa korostuivat runsas paikoillaanolo ja virvoitusjuomien kulutus merkityksellisempinä tekijöinä. Runsas virvoitusjuomien käyttö näkyi haitallisena erityisesti, jos ruutuaikaa oli paljon.
Mielenterveyttä oli tutkittu vain yhdessä tutkimuksessa. Terveellisten elintapojen ryhmässä itsesäätelytaidot, motivaatiota ja koulussa viihtyminen olivat korkeammalla tasolla verrattuna sekalaisten elintapojen ryhmään. Toisaalta sekaryhmä, johon kuuluneet liikkuivat paljon, eivät olleet paljon paikoillaan ja söivät epäterveellisesti, tuli paremmin toimeen luokkatovereidensa kanssa kuin toinen sekaryhmään, johon kuuluneet liikkuivat vähän, söivät harvoin hedelmiä ja vihanneksia ja katsoivat kohtuullisesti televisiota.
Emme elä erillisissä elintapojen ”umpioissa”, vaan ne muodostavat kokonaisuuden, jonka osat voivat tukea tai haitata toisten elintapojen vaikutuksia. Siksi samanaikaisesti useisiin elintapoihin kohdistuvat interventiot voivat olla tehokkain tapa edistää lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia.
Fyysinen kunto on yhteydessä lasten ja nuorten pikkuaivojen kokoon, osoittaa Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tuore tutkimus. Lapsuudesta alkaen ketterämmillä, nopeammilla ja voimakkaammilla nuorilla oli suurempi harmaan aineen tilavuus tiedonkäsittelyyn ja erityisesti työmuistiin liittyvässä pikkuaivojen Crus I -lohkossa.
Pikkuaivot kasvavat huomattavasti nuoruudessa ja ovat tärkeät tiedonkäsittelylle ja oppimiselle. Pikkuaivojen ja fyysisen kunnon välisistä yhteyksistä nuorilla on kuitenkin hyvin vähän aikaisempaa tutkimusta. Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, miten fyysinen kunto on yhteydessä pikkuaivojen eri lohkojen harmaan aineen tilavuuteen ja eroavatko nämä yhteydet naisten ja miesten välillä.
Nuorilla, joilla oli parempi neuromuskulaarinen toimintakyky eli jotka olivat ketterämpiä, nopeampia ja voimakkaampia lapsuudesta alkaen, oli suurempi pikkuaivojen Crus I -lohkon harmaan aineen tilavuus. Toisaalta nuorilla, joilla oli parempi kestävyyskunto, oli pienempi pikkuaivojen harmaan aineen kokonaistilavuus. Lisäksi lapsuudesta alkaen parempaan neuromuskulaarisen toimintakykyyn liittyi nuorilla miehillä pienempi harmaan aineen tilavuus Crus II -lohkossa, joka myös osallistuu tiedonkäsittelyyn.
Tutkimuksemme korostaa liikunnan merkitystä lapsuudessa ja nuoruudessa, sillä fyysinen kunto näyttäisi olevan yhteydessä nuorten tiedonkäsittelyyn ja oppimiseen liittyvään pikkuaivojen kokoon. Havainnot yhteyksistä harmaan aineen tilavuuteen olivat kuitenkin osin ristiriitaisia.
Väitöskirjatutkija Petri Jalanko Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
– Tulokset tuovat uutta tietoa fyysisen kunnon ja pikkuaivojen yhteyksistä, mutta tulevaisuudessa tarvitaan lisää interventiotutkimuksia syy-seuraussuhteiden, sukupuolten välisten erojen ja laajemman ymmärryksen saamiseksi, Jalanko jatkaa.
Tulokset saatiin FitBrain-tutkimuksesta, johon kutsuttiin 40 osallistujaa Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimuksen 8-vuotisseurannasta. Osallistujina oli 22 nuorta naista ja 18 miestä, joiden keski-ikä oli 17.9 vuotta. Tutkittavien kestävyyskuntoa mitattiin suoralla maksimaalisella polkupyöräergometritestillä, lihasvoimaa vauhdittomalla pituushypyllä, nopeutta ja ketteryyttä 10 x 5 metrin sukkulajuoksulla ja yläraajojen koordinaatiota box and block -testillä. Yleinen neuromuskulaarinen toimintakyky määritettiin laskemalla vauhdittoman pituushypyn, sukkulajuoksun ja box and block -testin tulosten yhteispistemäärä. Pikkuaivojen harmaan aineen ja lohkojen kokonaistilavuus mitattiin magneettikuvauksella. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports -tiedelehdessä.
Ennen lapset olivat paremmassa kunnossa, olivat liikunnallisesti taitavampia ja ennen kaikkea liikkuivat enemmän ja istuivat vähemmän kuin tämän vuosituhannen puolella syntyneet lapset ja nuoret. Murrosikäiset eivät liiku ruuduiltaan muualle kuin jääkaapille ja raskain fyysinen suoritus heidän elämässään on virvoitusjuomapullon nostaminen. Tällä tavoin meille usein uutisoidaan ja uutisoinnin perusteella on luotu jos jonkinlaista liikkumattomuuden hätätilaa. Mikä tilanne siis todella on ja onko lasten ja nuorten liikunnan määristä ja fyysisestä kunnosta syytä olla huolissaan? Tässä artikkelissa käydään läpi lasten ja nuorten liikunnan ja fyysisen kunnon muutoksia ja sitä, onko lasten ja nuorten tilasta syytä olla huolissaan.
Hyvin usein kuulee väitettävän, että lasten ja nuorten liikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti kuluneiden vuosikymmenten saatossa. Totta onkin, että eri tahojen antamien arvioiden mukaan noin puolet alakouluikäisistä lapsista ja vielä pienempi osuus nuorista saavuttaa suositellut 60 minuuttia reipasta liikuntaa päivittäin. Tästä huolimatta liikunnan ja liikkumattomuuden tasoja eri vuosikymmeninä tarkastelleet tutkimukset eivät ole pystyneet luotettavasti osoittamaan liikunta-aktiivisuuden muuttuneen merkittävästi vuosien saatossa. Joku on kuitenkin muuttunut huonompaan suuntaan, sillä esimerkiksi omilla lihasvoimilla paikasta toiseen liikkuminen näyttäisi vähentyneen moottoriajoneuvoilla liikkumisen määrän lisääntyessä. Myöskään tuoreimpien LIITU-tutkimuksen tulosten valossa reippaan ja rasittavan liikkumisen määrässä ei ole tapahtunut romahdusta, vaan liikunnan määrä ja liikkumisen suositukset täyttävien osuus on pysynyt melko vakaana. Vaikka LIITU-tutkimuksessa on havaittavissa laskeva trendi sekä reippaan ja rasittavan liikunnan sekä askelten määrässä, ämä muutokset ovat kuitenkin melko pieniä ja heijastavat todennäköisesti koronapandemian aiheuttamaan liikuntamahdollisuuksien väliaikaista vähenemistä. Esimerkiksi 11-vuotiailla liikemittarilla mitatun reippaan ja rasittavan liikunnan määrä vuonna väheni vuodesta 2016 vuoteen 2022 alle kymmenen minuuttia päivässä ja askelten päivittäinen kokonaismäärä 680 askelta päivässä.
Liikunnan on siis osoitettu vähentyneen erityisesti hyvin tarkkaan rajatuissa toimissa, eikä kokonaisliikunnan vähenemisestä ole maailmalla tai Suomessa kokonaisuudessaan kovinkaan pitäviä todisteita. On kuitenkin mahdollista, että myös lasten ja nuorten kokonaisliikuntamäärä on todellakin vähentynyt merkittävästi, mutta emme pysty mittaamaan muutoksia riittävän luotettavasti. Liikunnan mittaamiseen käytetyt menetelmät ovat muuttuneet vuosien saatossa; esimerkiksi liikemittareita on käytetty isossa mittakaavassa suhteellisen lyhyen aikaa ja siksi seuranta-ajat ovat suhteellisen lyhyitä, useimmiten alle viisi vuotta. Myös liikunnan mittaamiseen käytetyt kyselyt ovat muuttuneet. Lisäksi on mahdollista, että se miten lapset, nuoret ja heidän vanhempansa ymmärsivät liikunnan eri tavalla kolme vuosikymmentä sitten kuin nyt. Lisääntynyt tieto liikunnan terveysvaikutuksista voi johtaa siihen, että lomakkeisiin raportoidaan kaikki mahdollinen liike, kun aikaisemmin liikunnaksi on saatettu laskea vain hyvin kuormittava liikkuminen. Näiden lisäksi on huomioitava, että lasten liikkumisen, joka on intervallityyppistä ja vaihtelevaa, arviointi jälkikäteen on hyvin haastavaa lapsille itselleen mutta myös heidän huoltajilleen. Mittareihin liittyvien haasteiden lisäksi eri liikunnan tyyppien, kuten vapaan ulkoleikin tai ohjatun liikunnan, määrä ja painotus eroavat eri maiden ja kulttuurien välillä. Nämä voivat erota myös yhden maan sisällä. Suomalaisten maaseudulla asuvien päiväkoti-ikäisten lasten on havaittu viettävän enemmän aikaa ulkona kuin kaupungeissa asuvien ikätoveriensa, jotka puolestaan osallistuvat muualla asuvia lapsia useammin ohjattuun liikuntaharrastukseen.
Lasten kasvun ja kehittymisen aikaisen liikkumisen vähenemisen syynä pidetään biologisia ja erityisesti geneettiseen säätelyyn liittyviä tekijöitä, koska vastaavaa vähenemistä havaitaan myös useimmilla eläinlajeilla. Ihmisillä jyrkin liikunnan määrän lasku havaitaan murrosiän aikana noin 13 ikävuodesta eteenpäin.
Liikkumisen määrä vähenee myös kasvun ja kehityksen aikana lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen. Lasten kasvun ja kehittymisen aikaisen liikkumisen vähenemisen syynä pidetään biologisia ja erityisesti geneettiseen säätelyyn liittyviä tekijöitä, koska vastaavaa vähenemistä havaitaan myös useimmilla eläinlajeilla. Ihmisillä jyrkin liikunnan määrän lasku havaitaan murrosiän aikana noin 13 ikävuodesta eteenpäin. Lasten liikunnan väheneminen kasvun ja kehityksen aikana kehittyneissä maissa näyttäisi kuitenkin suuremmalta kuin olettaisi johtuvan ainoastaan biologisista tekijöistä. Nykyisissä metsästäjä-keräilijä -yhteiskunnissa aikuisten reippaan liikunnan määrä esimerkiksi lähentelee alle kouluikäisille annetun kolmen tunnin kokonaisliikuntasuositusta. Ikäsidonnaiseen liikunnan vähenemiseen on monta syytä. Osin se johtuu biologisista tekijöistä, joka voi vaikuttaa muun muassa liikuntamotivaatiota sääteleviin neurobiologisiin järjestelmiin. Toisin sanoen, liikunta ei välttämättä kiinnosta nuoria niin paljon kuin lapsena, mutta se voi johtua geneettisistä ja biologisista tekijöistä, joihin ei voi vaikuttaa kovinkaan paljon. Toisaalta geneettisten ja biologisten tekijöiden lisäksi myös elinympäristöön ja erityisesti teknistyneeseen yhteiskuntaan liittyvät tekijät näyttäisivät vähentäneen tarvetta liikkumiseen. Koska geneettisiin tekijöihin ei voi vaikuttaa, lapsille ja nuorille tulisi tarjota ympäristö, joka ”tuuppaa” liikkumaan arjessa huomaamatta sekä mahdollisuudet motivoivaan ja mukana pitävään ohjattuun liikuntaan ja urheiluun.
Vaikka lapsilla ja nuorilla liikunnan vähenemisestä ei ole kovin vakuuttavaa tietoa, lasten liikunnan todellisista muutoksista voi yrittää arvioida myös aikuisilla tehtyjen tutkimusten valossa, koska usein “sitä pienet perässä mitä isot edellä” toimii myös liikunnassa. Näissä aikuistutkimuksissa on havaittu, että arkeen liittyvä liikkuminen on vähentynyt huomattavasti 1960 luvulta 2010 luvulle tultaessa, mutta toisaalta vapaa-ajan liikunnan harrastaminen on kyselytutkimusten mukaan hieman lisääntynyt 80-luvulta lähtien. On siis hyvin mahdollista, että samoin kuin aikuisilla arjen askareisiin liittyvä liikkuminen on vähentynyt ja korvautunut passiivisilla ajanvietteillä, kuten erilaisten ruutujen lisääntyneellä käytöllä. Tätä arjen liikkumisen vähenemistä pyritään sitten mahdollisesti korjaamaan osallistumalla ohjattuun urheiluharrastukseen. Urheiluharrastusten yleisyys näyttäisikin joidenkin tutkimusten mukaan lisääntyneen viimeksi kuluneen 20-vuoden aikana myös lapsilla ja nuorilla.
Tutkimusmenetelmien haasteitten takia, kovin luotettavaa vertailutietoa lasten ja nuorten liikunnan määrän ja kuormittavuuden muutoksista vuosikymmenten ajalta ei siis ole olemassa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että lasten ja nuorten arkeen liittyvä liikkuminen olisi vähentynyt, mutta vapaa-aikaan liittyvä varsinkin ohjattu liikunta ja urheilu olisi lisääntynyt viimeksi. Tämä trendi saattaa johtaa siihen, että urheiluharrastuksiin siirrytään ilman lajissa vaadittavia fyysisiä ominaisuuksia ja motorisia taitoja, jolloin esimerkiksi vammariski kasvaa. Myös kansanterveyden näkökulmasta nykytilanne on kaukana optimaalisesta. Vaikka liikunnan määrä ei ole selkeästi vähentynyt, suuri määrä terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvia lapsia ja nuoria on suurentuneessa vaarassa sairastua tyypin 2 diabetekseen, valtimotauteihin ja osteoporoosiin myöhemmin elämässä sekä kohdata erilaisia mielenterveyden haasteita. Tämän vuoksi lasten ja nuorten monipuolisen liikunnan lisäämiseksi tarvitaan edelleen runsaasti työtä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vähäinen liikunta-aktiivisuus ei ole ainoa liikuntaan liittyvä huolenaihe lasten ja nuorten keskuudessa. Esimerkiksi liikunnan yksipuolisuus ja varhainen erikoistuminen yhteen lajiin voi haitata lapsen ja nuoren tavanomaista kehittymistä. Varhainen ja yksipuolinen erikoistuminen yhteen lajiin voi pahimmillaan vähentää omaehtoisen liikkumisen määrää. Vähentyneen omaehtoisen liikkumisen myötä monipuoliset liikehallintaa ja lihasvoimaa sisältävät liikemallit vähenevät ja voivat murentaa urheilullisuuden ja liikunnallisuuden perustaa, jota ei pystytä paikkaamaan ohjatulla liikkumisella. Varhainen erikoistuminen saattaa johtaa kasvaneeseen loukkaantumisriskiin ja erityisenä huolenaiheena on ollut ylikuormitusvammojen lisääntyminen toistettujen lajiin liittyvien harjoitteiden vuoksi. Aikainen erikoistuminen saattaa johtaa myös suurentuneeseen loppuun palamisen, terveyden ja hyvinvoinnin laskun, urheiluharrastuksen lopettamisen, sekä fyysisen kunnon ja motoristen taitojen laskun riskiin.
Onko lasten ja nuorten fyysinen kunto romahtanut?
Väestöotoksissa toteutettujen pitkittäistutkimusten mukaan lasten ja nuorten kestävyyskunto 20 metrin viivajuoksutestillä mitattuna on heikentynyt maailmanlaajuisesti viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana; huomattavin muutos on tapahtunut kuitenkin 1980 ¬luvulta 2000-luvulle tultaessa Suomessa ja maailmalla. Vaikka tulokset eivät 2000-¬luvulla ole enää heikentyneet merkittävästi, näyttäisi ero heikoimpien ja parhaimpien tulosten välillä Suomessa kasvaneen.
Edellä kuvattu tutkimusnäyttö on juuri se näyttö, mihin vedotaan, kun kerrotaan lasten ja nuorten kestävyyskunnon heikentyneen. Mutta onko syynä todella verenkiertoelimistön toiminnan heikkeneminen ja luustolihaksen aerobisen kapasiteetin lasku? Fysiologisesti parhaana aerobisen kestävyyskunnon (aerobisen tehon) mittarina usein käytetty maksimaalinen hapenottokyky eli VO2max ei näyttäisi heikentyneen samalla tavalla kuin viivajuoksun avulla mitattu suorituskyky, mutta laajoja väestöotoksia on huomattavasti vähemmän. Arvioiden mukaan lisääntynyt ylipainoisuus selittää 20 metrin viivajuoksutulosten heikkenemisestä 40–60 prosenttia. Lisäksi motivaatiotekijät, tottumattomuus maksimaaliseen suoritukseen, motoristen taitojen heikkeneminen sekä monet muut ainakin osittain vähentyneen liikunnan määrään ja/tai laatuun viittaavat tekijät voivat selittää 20 metrin kestävyyssukkulajuoksutulosten heikkenemistä. Myös joissain motorisissa perustaidoissa on havaittu rapautumista vuosikymmenten saatossa, vaikka esimerkiksi tyttöjen välineenkäsittelytaidot ovat parantuneet jonkin verran. Lapset ja nuoret näyttävät myös olevan jopa hivenen voimakkaampia ja nopeampia kuin ennen. Toisaalta myös räjähtävä voima on heikentynyt, joten tulokset lihasvoiman osalta eivät ole aivan yhtenäisiä.
Kestävyyskunto on heikentynyt kuluneiden vuosikymmenten aikana, mutta lasten ja nuorten ylipainon lisääntyminen selittää ison osan kestävyyskunnon laskusta. Kestävyyskunnon heikentymisestä huolimatta lasten ja nuorten ei voida yksiselitteisesti sanoa olevan huonommassa kunnossa kuin ennen. Liikunnan edistämishankkeiden tulisi joka tapauksessa pyrkiä edistämään monipuolisesti lasten liikkumista kestävyyskunnon, lihasvoiman ja motoristen taitojen parantamiseksi sekä ylipainon ehkäisemiseksi.
Onko fyysisen kunnon muutoksilla merkitystä lasten terveydelle?
Kestävyyskuntoa pidetään usein parhaana terveyden ja hyvinvoinnin mittarina koska suuri määrä tutkimusnäyttöä on osoittanut yhteyden korkeamman kestävyyskunnon ja matalamman tyypin 2 diabeteksen, sydäntautien ja dementian vaaraan aikuisuudessa ja aineenvaihduntasairauksilta ja ennenaikaiselta valtimoiden jäykistymiseltä lapsuudessa. Tämän väitteen ongelma on kuitenkin se, miten kestävyyskuntoa on mitattu ja erityisesti se, miten kehon koko on otettu huomioon.
Kehon koon huomioon ottaminen on erityisen tärkeää silloin, kun tutkitaan kestävyyskunnon yhteyksiä terveyteen. Kestävyyskunnon tyypillisin mittari on suhteellinen hapenottokyky eli absoluuttinen VO2max jaettuna kehon painolla. Suhteellinen hapenottokyly on riippuvainen kehon rasvapitoisuudesta, joka puolestaan on voimakkaasti yhteydessä valtimotautien ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöihin. Tämän takia kehon painolla jaetun VO2max:in yhteydet terveyteen usein ylikorostuvat, koska se kuvaa myös kehon rasvapitoisuutta. Lihasmassaan suhteutettu VO2max, joka kuvaa parhaiten todellista aerobista kapasiteettia, ei lapsilla ja nuorilla ennusta ylipainoa tai typin 2 diabeteksen riskiä, mutta näyttäisi olevan yhteydessä valtimoiden toimintaan sekä sydämen autonomiseen säätelyyn. Myös lihasvoiman ja terveyden välisiä yhteyksiä sekoittaa paitsi mittausmenetelmien moninaisuus, myös kehon koostumuksen huomioimisen puute. Parempi lihasvoima on esimerkiksi yhdistetty pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin, mutta kehon rasvamassan on havaittu selittävän suurimman osan tästä yhteydestä. Paremman lihasvoiman ja terveemmän kardiometabolisen profiilin omaavilla lapsilla ja nuorilla näyttäisi siten olevan vähemmän terveyden kannalta haitallista rasvamassaa.
Kestävyyskunnolla on siis merkitystä terveydelle, mutta saattaa olla, että sen roolia on jonkin verran liioiteltu. Samoin lihasvoima ja lihasmassa on olennaista terveyden ja toimintakyvyn kannalta myös lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta niiden ylipainosta ja lihavuudesta riippumaton rooli on osin hämärän peitossa. Huomioiden trendit lasten ja nuorten riittämättömästä liikunnasta, runsaasta paikoillaanolosta sekä heikentyneestä suorituskyvystä ja lisääntyneestä ylipainosta, terveyden näkökulmasta voi olla järkevää tarkastella lapsia ja nuoria kokonaisuuksina, joiden liikuntakykyisyyttä, toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia mahdollistaa urheilullinen fenotyyppi, jossa yhdistyy riittävä hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta, hyvät motoriset taidot ja riittävästi lihasvoimaa sekä riittävä lihasmassa suhteessa rasvamassaan, yksittäisten ominaisuuksien sijaan. Matala hengitys- ja verenkiertoelimistön kapasiteetti yhdessä heikkojen liikkumistaitojen ja ylipainon kanssa puolestaan on omiaan lisäämään lasten ja nuorten fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia.
Millaista liikettä lapset ja nuoret tarvitsevat?
Lapsuudessa hermoston muovautuvuus on suurta ja siihen voidaan vaikuttaa ulkoisilla ärsykkeillä. Lapsuus olisi syytä nähdä ikäkautena, jolloin rakennetaan perusta liikkujaksi kasvamiseksi. Varhaislapsuuden liikkumisen tulisi kehittää monipuolisesti motorisia perustaitoja sekä liikunnallisuuden muita osatekijöitä eli esimerkiksi voimaa, nopeutta, tasapainoa, koordinaatiota. Nämä rakennuspalikat mahdollistavat esimerkiksi myöhemmän ohjatumman ja tavoitteellisemman tehokkaan ja turvallisen harjoittelun. Uusien taitojen oppiminen voi olla myös hankalampaa, jos aivojen hermoverkot ja liikkumistaidot eivät ole ovat rakentuneet lapsuudessa tukemaan monipuolista liikkumista. Vaikka lapsuudessa vapaa ja runsas usein leikkiin sidottu liikkuminen on tärkeintä, on lapsuudessa mahdollista jo kiinnittää huomiota myös liikkeen laatuun sekä siirtyä ohjelmoituun harjoitteluun.
Monipuolisen hermolihasjärjestelmän harjoittamisen aloittaminen varhaisella iällä ja sen tukema motorinen oppiminen mahdollistavat monipuolisen liikunnallisen potentiaalin hyödyntämisen ja täysipainoisen osallistumisen liikunnallisiin aktiviteetteihin läpi elämän. Varhaista aloittamista tukee myös kansanterveydellinen näkökulma, sillä lasten ja nuorten liikehallinta on heikentyneen kuluneiden vuosikymmenten aikana. Hermolihasjärjestelmän toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi lapset ja nuoret ovat aikaisempaa huonommin valmistautuneita myös myöhemmän urheiluharjoittelun asettamiin haasteisiin ja osittain tämän vuoksi kärsivät useammin liikuntavammoista. Lisäksi näyttää siltä, että voimatasoiltaan heikommat lapset ja nuoret eivät ole yhtä valmiita opettelemaan ja oppimaan uusia monimutkaisia liikkeitä, hallitsemaan suoritustekniikoita ja kestämään harjoittelun ja kilpailun tuomaa rasitusta kuin paremmat lihasvoimatason omaavat lapset ja nuoret. Esimerkiksi monet perusliikuntataidot, kuten hyppääminen, loikkiminen, kinkkaaminen ja potkaiseminen vaativat riittävästi motorista koordinaatiota ja lihasvoimaa. Urheilullisuuteen kuuluva sulava ja hallittu liikkuminen eri suuntiin kiihdyttäen, hidastaen ja suuntaa vaihtaen vaatii riittävää motorista kontrollia, lihasvoimaa ja voimantuottonopeutta sekä niiden tehokasta yhdistämistä korostaen liikkumisen monipuolisuuden merkitystä. Monipuolisten liikkumistaitojen saavuttaminen on siten ensisijainen tavoite lasten ja nuorten liikunnasta. Kun lapsella ja nuorella on tarvittavat rakennuspalikat liikkumiseen, on myös helpompaa kehittää esimerkiksi kestävyyskuntoa.
Lopuksi
Vaikka varmoja merkkejä lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisestä ei ole, merkittävä osa lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Lisäksi tämän päivän lapsilla ja nuorilla kestävyyskunto sekä motoriset taidot ovat matalammalla tasolla ja ylipaino ja lihavuus yleisempää kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Yhdessä nämä tekijät voivat muodostaa noidankehän, jossa heikko liikuntakykyisyys vähentää halua ja kykyä liikuntaan ja vähäinen liikunta ei tue esimerkiksi kestävyyskunnon ja motoristen taitojen kehittymistä ja lisää entisestään ylipainon määrää. Tulevaisuuden haasteena ja tavoitteena olisi hyvä nähdä arjen liikunnallisuuden mahdollistaminen ja lasten vapaan leikin arvon palauttaminen osaksi jokapäiväistä elämää. Tämä vaatii toimenpiteitä, joissa esimerkiksi kaupunkien ja kuntien ympäristöjä rakennetaan kevyen liikenteen ehdoilla. On kuitenkin hyvä muistaa, että osa lapsista ja nuorista on paremmassa kunnossa ja toimintakykyisempi kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Tällöinkin monipuolisuuteen ja kokonaiskuormittumisen on syytä kiinnittää huomiota loppuunpalamisen ja liikunnan lopettamisen riskin pienentämiseksi.
Lähteet
Adams J. Trends in physical activity and inactivity amongst US 14–18 year olds by gender, school grade and race, 1993–2003: evidence from the youth risk behavior survey. BMC Public Health 2006; 6: 67.
Archer E, Schook RP, Thomas DM, Church TS, Katzmarzyk PT, Hebert JR, McIver KL, Hand GA, Lavie CJ, Blair SN. 45-Year Trends in Women’s Use of Time and Household Management Energy Expenditure. PlosOne 2013.
Armstrong N, Welsman J. Traditional and New Perspectives on Youth Cardiorespiratory Fitness. Medicine & Science in Sports & Exercise 2020;52:2563-2573.
Booth VM, Rowlands AV, Dollman J. Physical activity temporal trends among children and adolescents. Journal of Science and Medicine in Sport 2015;18:418-425.
Corder K, Ekelund U, Steele RM, Wareham NJ, Brage S. Assessment of physical activity in youth. Journal of Applied Physiology 2008;105.977-987.
Eisenmann JC, Wickel E. The biological basis of physical activity in children: revisited. Pediatric Exercise Science 2009;21:257-272.
Kokko S, Martin L. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2022. Valtion liikuntaneuvosto julkaisuja 2023:1.
Lieberman DE. Is exercise really medicine? An evolutionary perspective. Current Sports Medicine Reports 2015;14:313-319.
Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Howard R, De Ste Croix MBA, Williams CA, Best TM, Alvar BA, Micheli LJ, Thomas DPT, Hatfield DL, Cronin JB, Myer GD. Long-term athletic development- part 1: a pathway for all youth. Journal of Strength and Conditioning Research. 2015;29:149-1450.
Niemistö D, Finni T, Haapala EA, Cantell M, Korhonen E, Sääkslahti A. Environmental Correlates of Motor Competence in Children—The Skilled Kids Study. International Journal of Environmental Research and Public Health 2019;16:1989.
Pontzer H, Wood BM, Raichlen DA. Hunter-gatherers as models in public health. Obesity Reviews 2019;19:24-35.
Reasoning skills are crucial skills in learning, academic performance, and everyday problem-solving. According to a recent study conducted at the University of Eastern Finland, improved overall diet quality and reduced consumption of red meat, as well as increased time spent in reading and organised sports enhanced reasoning skills among children over the first two school years.
“Children with healthier eating habits showed greater cognitive development than other children. Specifically, better overall diet quality, lower red meat consumption, and higher low-fat dairy product intake were linked to better reasoning skills”, says Doctoral Researcher Sehrish Naveed of the University of Eastern Finland.
Children who spent more time in reading and organised sports showed better reasoning skills than their peers. On the other hand, excessive time spent on a computer and unsupervised leisure-time physical activity were associated with poorer reasoning skills. Screen time, active school transportation, recess physical activity, and physical activity intensity were not associated with reasoning skills.
Over half of the children participated in a two-year family-based and individualised diet and physical activity intervention. However, the intervention did not impact reasoning skills, with the children in the intervention and control groups exhibiting similar cognitive development.
In the lives of growing children, diet and physical activity intervention is just one factor influencing lifestyle and reasoning skills. Based on our study, investing in a healthy diet and encouraging children to read are beneficial for the development of reasoning skills among children. Additionally, engaging in organised sports appears to support reasoning skills.
Published in the esteemed Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, the results of this study are based on data from the Physical Activity and Nutrition in Children (PANIC) study. This sub-study examined the effects of a two-year diet and physical activity intervention on cognition among 397 Finnish elementary school children. The associations of dietary factors, physical activity, and sedentary behaviour with cognition over two years were also studied. The analyses considered parental education and income as well as children’s body fat percentage and maturity level.
Päättelykyky on keskeinen taito oppimisessa ja erilaisten asiakokonaisuuksien hahmottamisessa sekä ongelmien ratkaisemisessa. Tuoreen Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan parempi ruokavalion kokonaislaatu, vähäisempi punaisen lihan syöminen, lukeminen ja liikunnan harrastaminen urheiluseurassa paransivat lasten päättelykykyä alakoulun kahdella ensimmäisellä luokalla.
– Terveellisemmin syövillä lapsilla päättelykyky kehittyi enemmän kuin muilla lapsilla. Erityisesti parempi ruokavalion kokonaislaatu, mutta myös vähäinen punaisen lihan syöminen ja runsaampi vähärasvaisten maitotuotteiden käyttö, olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn, kertoo väitöskirjatutkija Sehrish Naveed.
Enemmän aikaa lukien viettävillä ja enemmän urheiluseuroissa liikkuvilla lapsilla päättelykyky kehittyi myös muita lapsia enemmän. Toisaalta runsas tietokoneen käyttö ja omatoiminen liikunta olivat yhteydessä heikompaan päättelykykyyn. Ruutuajalla, koulumatka- tai välituntiliikunnalla tai liikunnan kuormittavuudella ei ollut yhteyttä päättelykyvyn muutoksiin.
Yli puolet lapsista osallistui kaksivuotiseen interventioon, johon sisältyi perhelähtöistä ja yksilöllistä ravitsemus- ja liikuntaohjausta. Ravitsemus- ja liikuntainterventiolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta päättelykyyn, vaan interventio- ja verrokkiryhmän lapsilla päättelykyky kehittyi yhtä paljon.
Kasvavien lasten elämässä ravitsemus- ja liikuntainterventio on vain yksi elintapoihin ja päättelykykyyn vaikuttava tekijä. Tutkimuksemme perusteella terveelliseen ruokavalioon panostaminen sekä lukuharrastukseen kannustaminen kuitenkin kehittää lasten päättelykykyä. Lisäksi erityisesti urheiluseurassa liikkumisella näyttää olevan päättelykykyä tukeva vaikutus.
Arvostetussa Scandinavian Journal ofMedicine & Science in Sports -tiedelehdessä julkaistu tutkimus perustuu Itä-Suomen yliopistossa toteutetun Physical Activity and Nutrition in Children (PANIC) – eli Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen aineistoon. Tässä PANIC-tutkimuksen osatutkimuksessa tarkasteltiin kaksivuotisen ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutusta kognitioon 397 suomalaisella alakouluikäisellä lapsella. Lisäksi tutkittiin ravitsemuksen, liikunnan ja paikoillaanolon yhteyksiä päättelykykyyn kahden vuoden seurannan aikana. Analyyseissä otettiin huomioon vanhempien koulutus ja tulotaso sekä lasten rasvaprosentti ja kypsyysaste
Liikunnalla on keskeinen osa sydän- ja verisuoni-, aineenvaihdunta- ja tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Sen merkityksestä aivoterveydelle koko elämänkaaren varrella kertyy koko ajan uutta tietoa. Mahdollisista herkkyyskausista, jolloin liikunta olisi erityisen hyödyllistä, tai liikunnan vaikutusmekanismeista, tiedetään kuitenkin vielä verrattain vähän. Kolmenkymmenen vuoden seurantatutkimuksen mukaan runsaampi liikunta missä aikuisuuden vaiheessa tahansa on yhteydessä parempaan kognitiiviseen suorituskykyyn myöhemmin elämässä.
Jamesin ja kumppanien tarkastelivat yhteyttä noin 1 400 iältään 36–69-vuotiaan aikuisen arvioitujen liikuntatottumusten ja 69 vuoden iässä mitatun kognitiivisen suorituskyvyn välillä. Runsaampi liikunta missä tahansa ikävaiheessa oli yhteydessä parempaan kognitiiviseen suorituskykyyn. Paras suorituskyky kuitenkin havaittiin niillä, joiden liikunta-aktiivisuus oli pysynyt korkeana koko seurannan ajan. Aikuisiän liikunnan ja kognitiivisen suorituskyvyn väliset yhteydet kuitenkin heikkenivät, kun lapsuuden kognitio, sosioekonominen asema ja koulumenestys otettiin huomioon analyyseissä.
Liikunnan lisäämiselle ei näytä olevan yläikärajaa myöskään aivoterveyden hyötyjen näkökulmasta. On kuitenkin syytä huomioida, että lapsuuden kognitio ja koulumenestys selittivät osan aikuisuuden liikunnan ja kognitiivisen suorituskyvyn välisistä yhteyksistä. Siksi onkin aiheellista kysyä, voiko yksi liikunnan aivoterveyttä tukevista herkkyyskausista olla lapsuudessa ja nuoruudessa. Tutkimusnäyttö kannustaa kuitenkin liikunnalliseen elämäntapaan koko elämänkaaren ajan.
Lähde
James, S-N., Chiou, Y-J., Fatih, N., Needham, LP, Schott, JM & Richards M. 2023. Timing of physical activity across adulthood on later- life cognition: 30 years follow- up in the 1946 British birth cohort. Journal of Neurology, Neurosurgery and Psychiatry 2023.
Kestävyyskunnon ja lihasvoiman sydän- ja verisuonisairauksilta suojaava vaikutus on tiedetty jo pitkään. Pitkän ajan seurantatutkimukset ovat silti harvinaisia ja fyysisen kunnon yhteydet ateroskleroottisiin muutoksiin osin ristiriitaisia. Tuoreessa 40 vuoden seurantatutkimuksessa havaittiin, että hyvä kestävyyskunto varhaisaikuisuudessa oli yhteydessä ateroskleroosin esiasteisiin neljä vuosikymmentä myöhemmin.
Fortuin-de Smidt ja työtoverit hyödynsivät 797 ruotsalaismiehen seuranta-aineistoa. Maksimaalisella polkupyöräergometritestillä mitattu kestävyyskunto ja käden puristusvoima- ja polven ojennus ja koukistustesteillä arvioitu lihasvoima oli kerätty asevelvollisuuden aikana 18-vuotiaana. Ateroskleroottisia muutoksia arvioitiin Carotis-valtimon plakkikuorman ja intima-median paksuuden avulla 60-vuotiaana.
Parempi kestävyyskunto varhaisaikuisuudessa oli yhteydessä vähäisempään plakkien esiintymiseen sekä pienempään intima-median paksuuteen 40 vuotta myöhemmin. Lihasvoima ei ollut yhteydessä ateroskleroottisiin muutoksiin.
Mielenkiintoista oli, että mikään yksittäinen tekijä ei välittänyt kestävyyskunnon ja ateroskleroottisten muutosten välistä yhteyttä. Sen sijaan kohonneen painoindeksin, systolisen verenpaineen, dyslipidemian ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden yhdistelmä 60-vuotiaana välitti kestävyyskunnon ja plakkikuorman välistä yhteyttä.
Tutkimus korostaa eritysesti hyvän kestävyyskunnon merkitystä koko elämänkaaren valtimoterveyden edistämisessä. Siinä ei kuitenkaan tarkasteltu kestävyyskunnon muutoksia seurannan aikana eikä myöskään liikunnan vaikutusta havaittuihin tuloksiin. On siis mahdollista, että esimerkiksi geneettiset tekijät selittävät korkean kestävyyskunnon ja valtimoterveyden välisen yhteyden.
Lähde
Fortuin-de Smidt, M., Bergman, F., Grönlund, C., Hult, A., Norberg, M., Wennberg, M., Wennberg, P. 2023. Early adulthood exercise capacity, but not muscle strength, associates with subclinical atherosclerosis 40 years later in Swedish men. European Journal of Preventive Cardiology 2023.
Tutkimusuutinen julkaistu aikaisemmin Liikunta ja Tiede -lehdessä
Ympäröivä luonto muovaa terveyttä ja hyvinvointia lapsuudesta saakka. Runsaampi luontoaltistus saattaa pienentää muun muassa mielenterveyshäiriöitä ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Luontoaltistuksen vaikutukset saattavat siirtyä myös seuraavalle sukupolvelle jo äidin raskauden aikana, mutta tutkimusnäyttö tästä on hajanaista.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kaukana viheralueista asuvien äitien lapset syntyivät todennäköisemmin pienipainoisina. Alhainen syntymäpaino kasvattaa esimerkiksi lihavuuden, sydän- ja verisuonisairauksien ja diabeteksen riskiä aikuisuudessa. Torres Todan ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkasteltiin viheralueiden ja vesistöjen läheisyyden yhteyttä syntymäpainoon lähes 70 000 äiti-lapsi-parin aineistossa. Satelliittikuvien avulla mitattu viheralueiden ja vesistöjen etäisyys raskausajan osoitteesta yhdistettiin sairaalarekisteritietoihin syntymäpainosta.
Tulokset osoittivat, että raskauden aikana lähempänä viheralueita asuneilla äideillä oli suurempi todennäköisyys synnyttää normaalipainoinen vauva. Viheralueilla oli voimakkaampi yhteys syntymäpainoon matalammin koulutetuilla äideillä. Yhteydet säilyivät myös silloin, kun muita tekijöitä, kuten äidin ikä, koulutustaso ja tupakointi, huomioitiin analyyseissä. Vesistöjen läheisyydellä ei havaittu vastaavanlaisia yhteyksiä.
Vaikka tutkimuksen tulokset viittaavat viheralueiden hyötyihin raskauden aikana, on tärkeää huomata, että myös monet muut tekijät vaikuttavat raskauden kulkuun ja voivat muovata viheraluealtistuksen ja syntymäpainon välistä yhteyttä. Esimerkiksi liikunta voi olla yksi havaittuja yhteyksiä selittävä tekijä. Liikunta edistää sekä äidin että lapsen terveyttä raskauden aikana ja viheralueet mahdollistavat suuremman liikkumisen määrän. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimuksia luontoaltistuksen ja liikunnan vuorovaikutuksesta terveyteen koko elämänkaaren aikana.
Lähde
Torres Toda, M., Avraam, D., Cadman, TJ, Fossat,i S., de Castro, M. &, Dedele, A., ym. 2022.Exposure to natural environments during pregnancy and birth outcomes in 11 European birth cohorts. Environmental International 2022;170:107648.
Tutkimusuutinen julkaistu aikaisemmin Liikunta & Tiede -lehdessä.
Maailmanlaajuisesti yleistynyt heikko kestävyyskunto on yksi merkittävimmistä sairauksien ja toiminnanrajoitteiden riskitekijöistä. Huono kestävyyskunto rasittaa kansanterveyden heikentymisen lisäksi kansantaloutta painolasti huonokuntoistuville yhteiskunnille. Tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan huonokuntoisten aikuisten määrän vähentyminen kymmenellä prosentilla (45,5 % –> 35,5 %) säästäisi yhteiskunnan varoja keskimäärin 644 miljoona Kanadan dollaria vuodessa.
Chaput ja kumppanit tarkastelivat huonon kestävyyskunnon suoria terveydenhuollon ja epäsuoria tuottavuuden laskusta johtuvia kustannusvaikutuksia Kanadassa. Huonon kestävyyskunnon he määrittelivät aikaisemman kanadalaisväestölle tehtyjen maksimaalisen hapenottokyvyn viitearvojen perusteella. Ikään suhteutettu huonon kunnon raja vaihteli miehillä 28–43 ja naisilla 23–37 mL x kg x min välillä.
Huonon kestävyyskunnon kokonaiskustannukset olivat 3,6 miljardia Kanadan dollaria (2,5 M€. Suurimmat suorat terveydenhuoltokustannukset aiheutuivat tyypin 2 diabeteksesta, sydänsairauksista sekä masennuksesta ja ahdistuksesta. Näiden yhteen laskettu vuotuinen kustannus oli noin 2,6 miljardia Kanadan dollaria. Suorien kustannusten pääasialliset syyt liittyivät lääkitykseen sekä sairaanhoitoon.
Tutkijat arvioivat, että huonokuntoisten määrän pienentyminen kymmenellä prosentilla säästäisi 483–817 miljoonaa Kanadan dollaria vuodessa.
Huono kestävyyskunto on keskeinen terveydenhuollon kustannuksia aiheuttava riskitekijä. Suomessa UKK-instituutti on arvioinut, että liikkumattomuuden vuotuiset kustannukset ovat 3,2–7,5 miljardia euroa. Liikkumattomuus ja huonokuntoisuus heikentävät kansanterveyttä, mutta erityisesti taloustaantuman aikana on syytä muistaa, että yhteiskunnan kannattaa panostaa liikuntaan ja kunnon kohottamiseen.
Lukutaito ja matemaattinen osaaminen luovat pohjan oppimiselle ja koulumenestykselle. Tuoreen tutkimuksemme mukaan ensimmäisellä luokalla motorisesti taitavat lapset ovat kolmannella luokalla taitavia lukemaan ja laskemaan. Liikunnan määrällä puolestaan ei ollut merkitystä näiden akateemisten perustaitojen kehittymisessä.
Motoriset taidot kuvaavat kykyä hallita kehoa tarkoituksenmukaisesti ja luovat perustan kaikelle liikkumiselle ja arjen toiminnalle. Tutkimustulokset osoittivat, että ensimmäisellä luokalla motorisesti taitavilla lapsilla oli paremmat akateemiset perustaidot kolmannella luokalla. Liikunta-aktiivisuus ei sen sijaan heijastunut näihin tuleviin akateemisiin perustaitoihin.
Motoriset taidot eivät ennustaneet liikunta-aktiivisuutta kaksi vuotta myöhemmin, mutta runsaammin ensimmäisellä luokalla liikkuneilla lapsilla oli paremmat motoriset taidot kolmannella luokalla. Akateemiset perustaidot eivät ennakoineet liikunta-aktiivisuutta tai motorisia taitoja.
Monipuolinen, esimerkiksi juoksemista, hyppimistä, kierimistä, kiipeilyä ja tasapainoilua sisältävä liikkuminen varhaisvuosista alkaen tukee motoristen taitojen kehittymistä. Lasten motorinen kehitys on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa prosessi. Lisäksi lapset kehittyvät eri tahtiin, joten lasta kannattaa rohkaista haastamaan motorisia taitojaan kaikkina ikäkausina.
Tutkimus auttaa ymmärtämään liikunnan, motoristen taitojen ja akateemisten perustaitojen monimutkaista dynamiikkaa ja korostaa motoristen taitojen merkitystä akateemisten taitojen tukijana. Tutkimustulokset antavat myös tärkeää tietoa, joka auttaa kehittämään uusia tapoja edistää lasten terveyttä ja hyvinvointia.
Arvostetussa Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä julkaistu Jyväskylän ylipiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkimus tarkasteli liikunnan, motoristen taitojen ja akateemisten taitojen välisiä yhteyksiä suomalaisilla alakouluikäisillä lapsilla. Tutkimuksessa seurattiin yhteensä 189:ää lasta ensimmäisestä kolmanteen luokkaan asti. Heidän liikunta-aktiivisuuttaan mitattiin yhdistetyllä syke- ja liikemittarilla sekä lomakkeella, motorisia taitojaan ketteryyssukkulajuoksulla ja akateemisia taitojaan luetun ymmärtämisen ja matemaattisen sujuvuuden testeillä.
Lasten ja nuorten fyysiseen kuntoon on kiinnitetty huomiota jo antiikin ajoista saakka, mutta lasten ja nuorten fyysisen kunnon taso on alkanut kiinnostaa erityisesti maailmansotien jälkeen. Huolimatta pitkään jatkuneesta kiinnostuksesta, lasten ja nuorten fyysisen kunnon merkitys terveydelle, fyysisen kunnon mittaamisen luotettavuus ja fyysisen kunnon käytettävyys kansanterveyden edistämisessä on kaikkea muuta kuin selvä. Nyt lasten ja nuorten fyysisen kunnon asiantuntijat ovat vetäneet yhteen keskeisimmät lasten ja nuorten fyysiseen kuntoon liittyvää tutkimusteemaa ja toimenpidettä.
Lang ja kumppanit tekivät paneelityöskentelynä laajan arvion, mitkä ovat keskeisimpiä tutkimusaiheita ja toimenpiteitä lasten ja nuorten fyysisen kunnon saralla. Työryhmän työn tuloksena syntyi kymmenen kohdan lista. Ensimmäisenä listalle nousu pitkittäistutkimukset fyysisen kunnon ja terveyden yhteyksistä, toisena fyysisen kunnon seurantamenetelmien hyödyntäminen päätöksenteossa ja kolmantena säännöllisten ja yhtenäisten seurantajärjestelmien toteuttaminen. Viiden tärkeimmän listalle nousivat myös fyysistä kuntoa parantavien kouluinterventioiden kehittäminen sekä kansainvälisesti yhtenäisten fyysisen kunnon terveysperustaisten viitearvojen kehittäminen. Kymmenen keskeisimmän painopistealueen joukkoon hiukan yllättäen myös fyysisen kunnon testien toistettavuuden ja luotettavuuden arviointiin. Kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti merkittäviä teemoja olivat myös fyysisen kunnon tasa-arvoisuuden tutkiminen sekä kansainvälisen fyysisen kunnon testitulosten arkiston kehittäminen.
Huolimatta pitkään jatkuneesta kiinnostuksesta lasten ja nuorten fyysistä kuntoa kohtaan, tehtävää ja tutkittavaa on vielä hyvin paljon aivan perusasioista lähtien. Vaikka fyysinen kunto on yhdistetty terveyteen ja hyvinvointiin, pitkittäistutkimuksia on kuitenkin verrattain vähän. Toisena esimerkkinä voidaan pitää fyysisen kunnon mittaamisen luotettavuuden ja toistettavuuden tutkimusta. Voidaanko esimerkiksi seurantajärjestelmiä kehittää ja käyttää päätöksenteon tukena ilman, että todella mittaamme mitä luulemme mittaavamme. Fyysisen kunnon mittaamisen kentällä töitä siis vielä riittää.
Yleistynyt lapsuuden ylipaino on johtanut kasvaneeseen pitkittyneen matala-asteisen tulehduksen esiintyvyyteen lapsuudesta alkaen. Pitkittynyt matala-asteinen tulehdus johtaa insuliiniresistenssiin ja valtimoiden toiminnan häiriöihin sekä edistää valtimoiden ahtautumista. Vaikka ylipaino on keskeisin matala-asteisen tulehduksen tasoa määrittävä tekijä, hyvän fyysisen kunnon on ajateltu suojaavan ylipainon haitallisilta terveysvaikutuksilta. Tuoreessa tutkimuksessamme kuitenkin havaitsimme, että hyväkään fyysinen kunto ei vähennä matala-asteista tulehdusta itsenäisesti kehon rasvamassan määrästä.
Tutkimuksessamme tarkasteltiin usean eri fyysisen kunnon osatekijän yhteyksiä verinäytteistä mitatuista tulehdusmerkkiaineista laskettuun matala-asteisen tulehduksen kokonaistilaa kuvaavaan riskipistemäärään 391 alakouluikäisellä lapsella.
Lapsilla joilla oli korkeampi kehon kokonaismassaan (mutta ei kehon rasvattomaan massaan, lue lisää miksi tämä on tärkeää) suhteutettu kestävyyskunto ja parempi istumaannousutestin-, vauhdittoman pituushypyn- ja ketteryyssukkulajuoksutestin tulos, oli myös matalampi matala-asteista tulehdusta kuvaava riskipistemäärä. Korkeammalla kehon rasvaprosentilla, ikä- ja sukupuolistandardoidulla painoindeksillä ja vyötärö-pituus -suhteella oli kuitenkin huomattavasti voimakkaampi yhteys suurempaan matala-asteiseen tulehdukseen kuin yhdelläkään fyysisen kunnon mittarilla. Fyysinen kunto ei myöskään ollut yhteydessä matala-asteiseen tulehdukseen silloin kun kehon rasvaprosentti huomioitiin analyyseissä.
Fyysinen kunto ei näyttäisi olevan kovin kaksinen matala-asteisen tulehduksen kuvaaja lapsuudessa verrattuna esimerkiksi rasvaprosenttiin tai vyötärönympärykseen. Fyysinen kunto ja tämän tutkimuksen perustella erityisesti vauhditon pituushyppy ja koko kehon massaan suhteutettu kestävyyskunto voivat kuitenkin olla käyttökelpoisia epäsuoria menetelmiä lasten, joilla on kohonnut riski pitkittyneeseen matala-asteiseen tulehdukseen, löytämiseksi. Fyysinen kunnon hyödyntäminen riskiryhmien identifioinnissa voi olla hyödyllistä erityisesti silloin, kun kehon koostumuksen tai vyötärönympäryksen mittaaminen on liian sensitiivistä tai jos niiden mittaamisen voi katsoa aiheuttavan esimerkiksi syömisen rajoittamista ja liiallista painon tarkkailua.
Sosiaalinen media on läsnä lähes kaikkien kännyköissä, mikä mahdollistaa ympärivuorokautisen sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä ärsyketulvan. Sosiaaliseen mediaan liittyy usein tarve seurata ja tarkistaa uusien päivitysten, kommenttien ja tykkäysten tila. Sosiaalisen median käytöllä on ajateltu jo pitkään vaikuttavan haitallisesti lasten ja nuorten kehitykseen. Tuoreessa aivotutkimuksen menetelmiä hyödyntäneessä tutkimuksessa sosiaalista median käyttö näyttää todella muovaavan nuorten aivojen kehitystä.
Maza ja työtoverit tutkivat, onko altistuminen sosiaaliselle medialle yhteydessä toiminnallisella magneettikuvauksella mitattuun aivojen toiminnalliseen kehitykseen kolmen vuoden seurannan aikana yhteensä 169 iältään 12-vuotiaan nuoren aineistossa. Nuoret jaettiin kolmeen ryhmään sen perusteella, kuinka usein he tarkistivat Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa tapahtuvaa toimintaa.
Useasti sosiaalisia medioitaan tarkistavien mantelitumakkeen aktivaatio sosiaalisen palkitsemiseen liittyvän tehtävän aikana oli matalampi kuin harvoin tarkistavilla tutkimuksen alussa. Mantelitumakkeen aktiivisuus kuitenkin kasvoi usein sosiaalista mediaa käyttäneillä, mutta laski harvoin some-tilansa tarkistavilla. Mantelitumakkeen toiminta liittyy sosiaalisten signaalien havaitsemiseen, muistiin sekä mielihyvän kokemiseen. Samanlainen muutos havaittiin myös toiminnanohjauksen kannalta tärkeässä aivojen otsalohkossa.
Harvoin sosiaalisen median sisältöjä tarkistavien aivot näyttäisivät olevan parempia kontrolloimaan impulsseja ja siksi auttavan hallitsemaan esimerkiksi sosiaalisen median jatkuvaa käyttöä. Usein sosiaalisen median sisältöjä tarkistavien nuorten aivot vaikuttavat puolestaan herkistyvän sosiaaliselle palautteelle ja siitä saatavalle mielihyvälle. Sosiaalisen median käyttö näyttää muovaavan nuorten aivoja, mutta tämän tutkimuksen perusteella ei ole vielä mahdollista sanoa, liittyvätkö havaitut aivotason muutokset adaptaatio digitaaliseen elämäntapaan vai heikentävätkö ne mahdollisesti aivo- ja mielenterveyttä. Liikuntatutkimuksen näkökulmasta olisi myös mielenkiintoista tietää, muovaako liikunta sosiaalisen median käytön ja aivojen toiminnan välisiä yhteyksiä.
Lasten ja nuorten lihavuus ovat keskeinen maailmanlaajuinen kansanterveydellinen ja- taloudellinen ongelma. Lapsuudesta ja nuoruudesta asti jatkunut lihavuus kohottaa sydämen ja verenkiertoelimistön sairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen vaaraa myöhemmin elämässä. Vaikka ylipainon ja lihavuuden syyt ovat moninaiset, tuore tutkimus painottaa erityisesti runsaan reippaan ja rasittavan liikkumisen merkitystä liiallisen rasvamassan kertymisen ehkäisyssä nuoruuden aikana.
McConnel-Nzunga ja kumppanit tutkivat liikemittareilla mitatun liikkumisen ja paikoillaanolon sekä energiansaannin yhteyksiä rasvamassan muutoksiin neljän vuoden seurannan aikana 9–21-vuotiailla kanadalaisilla. Pojilla rasvamassan kertyminen tasaantui kasvupyrähdyksen tienoilla, kun tytöillä rasvamassa lisääntyi vielä kasvupyrähdyksen jälkeenkin. Runsaampi reipas ja rasittava liikkuminen ennustivat vähäisempää rasvamassan kertymistä sekä tytöillä että pojilla. Pojilla kuuden minuutin vuosittainen lisäys reippaassa ja rasittavassa liikkumisessa oli yhteydessä 210 grammaa matalampaan rasvamassan määrään. Tytöillä vastaavat arvot olivat neljä minuuttia ja 310 grammaa. Lisäksi pojilla vähäisempi paikoillaanolo ennusti pienempää rasvamassaa, mutta tämä yhteys ei ollut riippumaton liikunnasta.
Yhteenveto
Lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden syyt ovat monitahoisia, eikä yksi tekijä selitä yksilötasolla normaalipainoisena pysymistä ja painon kertymistä. Siksi tarvitaan tietoa tehokkaimmista keinoista ehkäistä ja vähentää nuoren polven ylipainoa ja lihavuutta. Vaikka McConnel-Nzungan ryhmä ei tutkimuksessaan pystynyt huomioimaan kaikkia mahdollisia tekijöitä, niin reippaan ja rasittavan liikkumisen edistäminen lapsuudessa ja nuoruudessa osoittautui toimivaksi myös ylipainon ja lihavuuden ehkäisyssä.
Runsaampi reipas ja rasittava liikunta vähensi rasvamassan kertymistä sekä pojilla että tytöillä
Paikoillaanolo ei ollut itsenäisesti yhteydessä rasvamassan kertymiseen, vaan vähäinen liikkuminen selitty havaitun yhteyden pojilla
Rasvamassan kertyminen nuoruudessa on sukupuolisidonnaista ja pojilla rasvamassan kertyminen tasaantuu kasvupyrähdyksen tienoilla, mutta tytöillä rasvamassan kertyminen jatkui vielä kasvupyrähdyksen jälkeenkin
Teksti julkaistu Liikunta ja Tiede -lehdessä 11/2022
Fyysisen aktiivisuuden sanotaan tehoavan lähes jokaiseen vaivaan, edistävän aivoterveyttä ja auttavan oppimaan. Liikunnallisuuden merkitys rooli oppimisessa on kuitenkin epäselvä ja osin kiistanalainenkin.
Oppiminen on moninainen ja monimutkainen kokonaisuus. Erilaisia oppimisen muotoja vaaditaan päivittäin useassa erilaisessa tilanteessa. Oppimista tarvitaan esimerkiksi yhteiskunnassa selviämiseen, koska se mahdollistaa joustavan ja sujuvan käyttäytymisen erilaisissa tilanteissa ja muuttuvassa elinympäristössä. Oppiminen ei myöskään se ole vain tiedon ja osaamisen lisääntymistä, vaan myös tiedon ja taidon hyödyntämisen sekä ajattelun muuttumista ja kehittymistä.
Liikuntatieteellisisissä oppimistutkimuksissa viitataan useimmiten teoreettisiin taitoihin ja koulumenestykseen. Kiinnostusta fyysisen aktiivisuuden vaikutuksiin teoria-aineiden taitojen kehittymiseen ja koulumenestykseen vauhdittaa näiden tekijöiden merkitys myöhemmällä koulutusuralla sekä työllistymisessä. Kouluun liittyvät oppimistekijät voivat kuitenkin sisältää hyvin paljon erilaisia muuttujia lukusujuvuudesta, luetun ymmärtämisestä ja aritmeettisesta osaamisesta aina arvosanojen keskiarvoon ja itseraportoituun koulumenestykseen.
Fyysinen aktiivisuus on moniulottuvuuksinen kokonaisuus, johon liittyvät kokonaisvolyymi ja sen aiheuttama energiankulutus, toistuvuus ja yksittäisen liikkumiskerran kesto, kuormitustaso sekä tyyppi. Jokaisella tekijällä voi olla merkitystä myös tarkasteltaessa fyysisen aktiivisuuden vaikutuksia oppimistuloksiin, koska esimerkiksi kuormitustasoa muovaamalla fysiologinen vaste muuttuu.
Eri osatekijöiden lisäksi tapahtumaympäristö, kuten koulu tai urheiluseura, toiminnan monimutkaisuus ja tiedollisten toimintojen tarve ja sosiaalinen ympäristö voivat muovata fyysisen aktiivisuuden vaikutuksia oppimistuloksiin. Oppimisen ja fyysisen aktiivisuuden taustalla vaikuttaa myös monia muita tekijöitä, kuten ikä, sukupuoli, fyysinen kunto, perimä ja moni muu, jotka voidaan nähdä potentiaalisia fyysisen aktiivisuuden ja oppimisen välisiä yhteyksiä muovaavina tekijöinä.
Oppimisen ja fyysisen aktiivisuuden monimutkainen yhteys
Ainakin teoriassa monet eri tekijät voivat vaikuttaa fyysisen aktiivisuuden ja oppimistulosten välisiin yhteyksiin. Fyysisen aktiivisuuden intensiteetin on esimerkiksi osoitettu olevan suorassa yhteydessä aivoperäisen hermokasvutekijän (BDNF) pitoisuuden kasvuun verenkierrossa (Knaepen ym., 2010). BDNF:ää pidetään välttämättömänä muistille ja oppimiselle.
Myös vapaa-ajalla, urheiluseurassa ja koulussa toteutetulla fyysisellä aktiivisuudella voi olla toisistaan eroavia vaikutuksia oppimiseen ja myös erilaisten mekanismien kautta. Esimerkiksi urheiluseurassa tapahtuva fyysinen aktiivisuus on usein strukturoidumpaa ja tavoitteellisempaa toimintaa kuin liikkuminen vapaa-ajalla. Toisaalta hyvin korkea urheiluharrastukseen sitoutuminen voi viedä aikaa opiskelulta tai levolta haitaten oppimista.
Urheilutoimintaan osallistuvilla myös motivaatio sekä fyysisen aktiivisuuteen että oppimiseen saattaa erota muista. Lisäksi erilaiset fyysisen aktiivisuuden muodot ja kontekstit voivat vaikuttaa eri tavoin esimerkiksi itsetuntoon ja -luottamukseen sekä mielen hyvinvointiin ja siten myös oppimistuloksiin (Biddle ym., 2019). Keskeisiin kysymyksiin kuuluvatkin, että edistääkö fyysinen aktiivisuus oppimistuloksia, minkälaisia oppimistuloksia ja minkälainen fyysinen aktiivisuus voisi olla tehokkainta.
Kokonaisvaikutus koulumenestykseen melko pieni
Fyysisellä aktiivisuudella näyttäisi kokonaisuudessaan olevan positiivinen, mutta melko pieni, vaikutus koulumenestykseen (Álvarez-Bueno ym., 2017; de Greeff ym., 2018). Tutkimusten tulokset ovat olleet kuitenkin hyvin kirjavia. Lisäksi erilaiset liikuntainterventiot näyttäisivät vaikuttavan oppimistuloksiin eri tavoin. Koululiikunnan lisääminen näyttäisi olevan yksi tapa parantaa matemaattisia taitoja, lukutaitoa sekä kokonaiskoulumenestystä. Lisäksi liikunnan integroiminen opetukseen voi tukea matemaattisen osaamisen kehitystä (Álvarez-Bueno ym., 2017).
Liikunnan tyypillä saattaa olla myös merkitystä. Vaikka pääasiassa yksinkertaista aerobista liikuntaa sisältäneet interventiotkin parantavat oppimistuloksia, kognitiivisesti haastava fyysinen aktiivisuus näyttäisi tehostavan oppimista vielä enemmän (de Greeff ym., 2018). Kovin yhdenmukaista tutkimusnäyttöä fyysisen aktiivisuuden laadusta ei kuitenkaan ole (Meijer ym., 2020).
Erityisen johdonmukaisia tai varmoja eivät ole myöskään muiden tutkimusten tulokset. Singhin ja työtovereiden (Singh ym., 2019) järjestelmällisessä kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin laajasti liikuntainterventioiden vaikutusta oppimistuloksiin. Laadukkaiksi arvioiduissa tutkimuksissa 60 prosenttia raportoiduista vaikutuksista oli positiivisia. Kun tutkijat tarkastelivat eri oppimistulosten eri osa-alueita, fyysinen aktiivisuus vaikutti positiivisesti jopa 86 prosentissa tarkastelluista matematiikan oppimismuuttujista, mutta vain 27 prosenttia kielelliseen oppimiseen liittyvistä muuttujista.
Työryhmä päättelikin, että olemassa oleva tutkimusnäyttö fyysisen aktiivisuuden ja oppimisen välisistä positiivisista yhteyksistä ei ole kovin vakuuttava. Toisaalta tutkimusnäyttö fyysisen aktiivisuuden positiivisista vaikutuksista matemaattiseen osaamisen on jopa vahva. Nämä tulokset tukevat myös aikaisemman meta-analyysin tuloksia, joiden mukaan fyysisen aktiivisuuden vaikutti eniten juuri matemaattiseen osaamiseen (Álvarez-Bueno ym., 2017).
Kouluajan liikunta vaikuttaa tehokkaimmalta
Liikuntaharrastus voi myös jossain määrin tukea oppimistuloksia (Owen ym., 2022). Harrastuksen konteksti, annos ja oppimisen mittaamisen käytetyt menetelmät näyttäisivät vaikuttavan näihin yhteyksiin. Kouluaikana toetutunut harrasteliikunta voi edistää oppimistuloksia enemmän kuin vapaa-ajan harrasteliikunta ja selkein positiivinen yhteys on havaittu kohtuullisella liikunta-annoksella (joko kaksi lajia tai 2 tuntia viikossa). Lisäksi positiivisia yhteyksiä on havaittu pääasiassa tutkimuksissa, joissa koulumenestystä on arvioitu arvosanojen perusteella, mutta ei tutkimuksissa, jotka ovat käyttäneet itsearvioita tai standardoituja testejä.
Sneckin ja kumppaneiden (2019) järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen ja 11 tutkimuksen meta-analyysin mukaan koulussa toteutetut liikuntainterventiot voivat vaikuttaa jossain määrin myönteisesti matemaattiseen osaamiseen. Katsaukseen kokonaisuudessaan sisällytetyistä 29 interventiotutkimuksesta kuitenkin vain 45 prosentin mukaan liikunnalla oli positiivisen vaikutuksen matemaattiseen osaamiseen. Liikuntatuntien lisääminen, liikuntataukojen pitäminen tai liikunnan integroiminen oppituntien sisältöihin toivat vaihtelevasti hyötyjä – osa interventioista aikaansai positiivisia, neutraaleja ja yhdessä havaittiin jopa negatiivinen vaikutus.
Myös muissa meta-analyyseissa, jossa on tarkasteltu luokkahuoneinterventioiden vaikutuksia, vaikutukset olivat melko hajanaisia (Peiris ym., 2022; Watson ym., 2017) ja riippuivat koulumenestyksen mittaamiseen käytetystä menetelmästä (Watson ym., 2017). Fyysisen aktiivisuuden on havaittu parantavan oppimistuloksia lähinnä silloin, kun oppimisen mittaamiseen on käytetty oppimistaitojen edistymistä kuvaavia mittareita, kuten lukusujuvuuden paranemista. Oppimistaitojen kehittymisen mittarit voivat olla herkempiä pienillekin muutoksille kuin esimerkiksi standardoidut testit tai kouluarvosanat.
Sneckin ja kumppaneiden (2019) havaitsivat myös, että interventiot olivat tehokkaampia nuoremmilla lapsilla kuin vanhemmilla lapsilla. Rasittavan fyysisen aktiivisuuden on myös havaittu olevan positiivisesti yhteydessä varhaisvuosien matemaattiseen osaamiseen 3–5-vuotiailla suomalaislapsilla (Vanhala ym., 2022). Liikunnan matemaattista osaamista tukeva vaikutus varhais- ja keskilapsuudessa voikin olla koulu-uran kannalta keskeinen havainto. Tukevan matemaattisen osaamisen pohjan rakentaminen voi tukea myös myöhempää matemaattista osaamista, koulutuspolkuja ja työuria.
Hyödyt suurimpia vähän liikkuvilla
Iän lisäksi myös oppimisen ja osaamisen taso ennen interventiota voi vaikuttaa siihen, kuka hyötyy fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä. Norjalaistutkimuksessa heikoimmin koulussa menestyneet 10-vuotiaat tytöt ja pojat hyötyivät seitsemän kuukautta kestäneestä monimuotoisesta liikuntainterventiosta (Resaland ym., 2018). Myös keskimääräisesti ja hyvin koulussa menestyvillä pojilla liikunta vaikutti myönteisesti oppimiseen, mutta keskimäärin tai hyvin menestyvillä tytöillä liikunnan vaikutus oli jopa kielteinen. Fyysisen aktiivisuuden hyödyntäminen oppimisen tukena voikin olla parasta suunnata lapsille ja nuorille, joilla oppimistulokset tai fyysisen aktiivisuuden taso on matalin. Fyysinen aktiivisuus saattaa edesauttaa oppimista esimerkiksi parantamalla kykyä keskittyä opittavaan asiaan tunnilla (Álvarez-Bueno ym., 2017; Watson ym., 2017).
Fyysinen aktiivisuus luo oppimista tukevan neurobiologisen ympäristön, mutta ei ole itsestään selvää, että kaikki liikunnallisuus siirtyy mitattaviin hyötyihin oppimisessa ja kaikilla lapsilla ja nuorilla. Parhaimmillaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen koulupäiviin voi kuitenkin tehostaa oppimista merkittävästi. Mullender-Wijnsman ja kumppaineiden (2016) kaksi vuotta kestäneessä tutkimuksessa interventioryhmän oppimistulosten kehitys vastasi noin neljän kuukauden oppimista.
Tutkimusnäytön perusteella kohtuullinen fyysisen aktiivisuuden lisääminen koulupäiviin joko liikuntatuntien, välituntiliikunnan tai urheilukerhojen muodossa voi olla tehokkain tapa tukea oppimista liikunnan avulla. Fyysisen aktiivisuuden ja oppimisen välinen annosvaste-suhde on kuitenkin vielä hyvin epäselvä. Kaikesta epäselvyydestä ja hämäryydestä huolimatta, lasten ja nuorten aivoterveyden vaalimiseen ja oppimistulosten edistämiseen voi olla yksinkertainen ohjenuora – liikkumisen suositukset, jotka kannustavat liikkumaan monipuolisesti ja riittävästi ja välttämään liiallista paikoillaanoloa (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2021).
Lähteet
Álvarez-Bueno, C., Pesce, C., Cavero-Redondo, I., Sánchez-López, M., Garrido-Miguel, M.,
& Martínez-Vizcaíno, V. 2017. Academic Achievement and Physical Activity: A Meta-
analysis. Pediatrics, 140(6), e20171498.
Biddle, S. J. H., Ciaccioni, S., Thomas, G., & Vergeer, I. 2019. Physical activity and mental
health in children and adolescents: An updated review of reviews and an analysis of
causality. Psychology of Sport and Exercise, 42, 146–155.
de Greeff, J. W., Bosker, R. J., Oosterlaan, J., Visscher, C., & Hartman, E. 2018. Effects of
physical activity on executive functions, attention and academic performance in
preadolescent children: a meta-analysis. Journal of Science and Medicine in Sport, 21(5),
501–507.
Knaepen, K., Goekint, M., Heyman, E. M., & Meeusen, R. 2010. Neuroplasticity — Exercise-
Induced Response of Peripheral Brain-Derived Neurotrophic Factor. Sports Medicine, 40(9),
765–801.
Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2021. Liikkumissuositus 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille
(No. 19; p. 45).
Meijer, A., Königs, M., Fels, I. M. J. van der, Visscher, C., Bosker, R. J., Hartman, E., &
Oosterlaan, J. 2020. The Effects of Aerobic Versus Cognitively Demanding Exercise
Interventions on Executive Functioning in School-Aged Children: A Cluster-Randomized
Controlled Trial. Journal of Sport and Exercise Psychology, 43(1), 1–13.
Mullender-Wijnsma, M. J., Hartman, E., de Greeff, J. W., Doolaard, S., Bosker, R. J., &
Visscher, C. 2016. Physically Active Math and Language Lessons Improve Academic
Achievement: A Cluster Randomized Controlled Trial. Pediatrics, 137(3), e20152743.
Owen, K. B., Foley, B. C., Wilhite, K., Booker, B., Lonsdale, C., & Reece, L. J. 2022. Sport
Participation and Academic Performance in Children and Adolescents: A Systematic Review
and Meta-analysis. Medicine & Science in Sports & Exercise, 54(2), 299–306.
Peiris, D. L. I. H. K., Duan, Y., Vandelanotte, C., Liang, W., Yang, M., & Baker, J. S. 2022.
Effects of In-Classroom Physical Activity Breaks on Children’s Academic Performance,
Cognition, Health Behaviours and Health Outcomes: A Systematic Review and Meta-Analysis
of Randomised Controlled Trials. International Journal of Environmental Research and Public
Health, 19(15), 9479.
Resaland, G. K., Moe, V. F., Bartholomew, J. B., Andersen, L. B., McKay, H. A., Anderssen,
S. A., & Aadland, E. 2018. Gender-specific effects of physical activity on children’s academic
performance: The Active Smarter Kids cluster randomized controlled trial. Preventive
Medicine, 106, 171–176.
Singh, A. S., Saliasi, E., Berg, V. van den, Uijtdewilligen, L., Groot, R. H. M. de, Jolles, J.,
Andersen, L. B., Bailey, R., Chang, Y.-K., Diamond, A., Ericsson, I., Etnier, J. L., Fedewa, A.
L., Hillman, C. H., McMorris, T., Pesce, C., Pühse, U., Tomporowski, P. D., & Chinapaw, M.
J. M.2019. Effects of physical activity interventions on cognitive and academic performance
in children and adolescents: a novel combination of a systematic review and
recommendations from an expert panel. British Journal of Sports Medicine, 53(10), 640–
HaapalaLAB 