Ennen lapset olivat paremmassa kunnossa, olivat liikunnallisesti taitavampia ja ennen kaikkea liikkuivat enemmän ja istuivat vähemmän kuin tämän vuosituhannen puolella syntyneet lapset ja nuoret. Murrosikäiset eivät liiku ruuduiltaan muualle kuin jääkaapille ja raskain fyysinen suoritus heidän elämässään on virvoitusjuomapullon nostaminen. Tällä tavoin meille usein uutisoidaan ja uutisoinnin perusteella on luotu jos jonkinlaista liikkumattomuuden hätätilaa. Mikä tilanne siis todella on ja onko lasten ja nuorten liikunnan määristä ja fyysisestä kunnosta syytä olla huolissaan? Tässä artikkelissa käydään läpi lasten ja nuorten liikunnan ja fyysisen kunnon muutoksia ja sitä, onko lasten ja nuorten tilasta syytä olla huolissaan.
Liikkuvatko lapset ja nuoret vähemmän kuin ennen?
Hyvin usein kuulee väitettävän, että lasten ja nuorten liikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti kuluneiden vuosikymmenten saatossa. Totta onkin, että eri tahojen antamien arvioiden mukaan noin puolet alakouluikäisistä lapsista ja vielä pienempi osuus nuorista saavuttaa suositellut 60 minuuttia reipasta liikuntaa päivittäin. Tästä huolimatta liikunnan ja liikkumattomuuden tasoja eri vuosikymmeninä tarkastelleet tutkimukset eivät ole pystyneet luotettavasti osoittamaan liikunta-aktiivisuuden muuttuneen merkittävästi vuosien saatossa. Joku on kuitenkin muuttunut huonompaan suuntaan, sillä esimerkiksi omilla lihasvoimilla paikasta toiseen liikkuminen näyttäisi vähentyneen moottoriajoneuvoilla liikkumisen määrän lisääntyessä. Myöskään tuoreimpien LIITU-tutkimuksen tulosten valossa reippaan ja rasittavan liikkumisen määrässä ei ole tapahtunut romahdusta, vaan liikunnan määrä ja liikkumisen suositukset täyttävien osuus on pysynyt melko vakaana. Vaikka LIITU-tutkimuksessa on havaittavissa laskeva trendi sekä reippaan ja rasittavan liikunnan sekä askelten määrässä, ämä muutokset ovat kuitenkin melko pieniä ja heijastavat todennäköisesti koronapandemian aiheuttamaan liikuntamahdollisuuksien väliaikaista vähenemistä. Esimerkiksi 11-vuotiailla liikemittarilla mitatun reippaan ja rasittavan liikunnan määrä vuonna väheni vuodesta 2016 vuoteen 2022 alle kymmenen minuuttia päivässä ja askelten päivittäinen kokonaismäärä 680 askelta päivässä.
Liikunnan on siis osoitettu vähentyneen erityisesti hyvin tarkkaan rajatuissa toimissa, eikä kokonaisliikunnan vähenemisestä ole maailmalla tai Suomessa kokonaisuudessaan kovinkaan pitäviä todisteita. On kuitenkin mahdollista, että myös lasten ja nuorten kokonaisliikuntamäärä on todellakin vähentynyt merkittävästi, mutta emme pysty mittaamaan muutoksia riittävän luotettavasti. Liikunnan mittaamiseen käytetyt menetelmät ovat muuttuneet vuosien saatossa; esimerkiksi liikemittareita on käytetty isossa mittakaavassa suhteellisen lyhyen aikaa ja siksi seuranta-ajat ovat suhteellisen lyhyitä, useimmiten alle viisi vuotta. Myös liikunnan mittaamiseen käytetyt kyselyt ovat muuttuneet. Lisäksi on mahdollista, että se miten lapset, nuoret ja heidän vanhempansa ymmärsivät liikunnan eri tavalla kolme vuosikymmentä sitten kuin nyt. Lisääntynyt tieto liikunnan terveysvaikutuksista voi johtaa siihen, että lomakkeisiin raportoidaan kaikki mahdollinen liike, kun aikaisemmin liikunnaksi on saatettu laskea vain hyvin kuormittava liikkuminen. Näiden lisäksi on huomioitava, että lasten liikkumisen, joka on intervallityyppistä ja vaihtelevaa, arviointi jälkikäteen on hyvin haastavaa lapsille itselleen mutta myös heidän huoltajilleen. Mittareihin liittyvien haasteiden lisäksi eri liikunnan tyyppien, kuten vapaan ulkoleikin tai ohjatun liikunnan, määrä ja painotus eroavat eri maiden ja kulttuurien välillä. Nämä voivat erota myös yhden maan sisällä. Suomalaisten maaseudulla asuvien päiväkoti-ikäisten lasten on havaittu viettävän enemmän aikaa ulkona kuin kaupungeissa asuvien ikätoveriensa, jotka puolestaan osallistuvat muualla asuvia lapsia useammin ohjattuun liikuntaharrastukseen.
Lasten kasvun ja kehittymisen aikaisen liikkumisen vähenemisen syynä pidetään biologisia ja erityisesti geneettiseen säätelyyn liittyviä tekijöitä, koska vastaavaa vähenemistä havaitaan myös useimmilla eläinlajeilla. Ihmisillä jyrkin liikunnan määrän lasku havaitaan murrosiän aikana noin 13 ikävuodesta eteenpäin.
Liikkumisen määrä vähenee myös kasvun ja kehityksen aikana lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen. Lasten kasvun ja kehittymisen aikaisen liikkumisen vähenemisen syynä pidetään biologisia ja erityisesti geneettiseen säätelyyn liittyviä tekijöitä, koska vastaavaa vähenemistä havaitaan myös useimmilla eläinlajeilla. Ihmisillä jyrkin liikunnan määrän lasku havaitaan murrosiän aikana noin 13 ikävuodesta eteenpäin. Lasten liikunnan väheneminen kasvun ja kehityksen aikana kehittyneissä maissa näyttäisi kuitenkin suuremmalta kuin olettaisi johtuvan ainoastaan biologisista tekijöistä. Nykyisissä metsästäjä-keräilijä -yhteiskunnissa aikuisten reippaan liikunnan määrä esimerkiksi lähentelee alle kouluikäisille annetun kolmen tunnin kokonaisliikuntasuositusta. Ikäsidonnaiseen liikunnan vähenemiseen on monta syytä. Osin se johtuu biologisista tekijöistä, joka voi vaikuttaa muun muassa liikuntamotivaatiota sääteleviin neurobiologisiin järjestelmiin. Toisin sanoen, liikunta ei välttämättä kiinnosta nuoria niin paljon kuin lapsena, mutta se voi johtua geneettisistä ja biologisista tekijöistä, joihin ei voi vaikuttaa kovinkaan paljon. Toisaalta geneettisten ja biologisten tekijöiden lisäksi myös elinympäristöön ja erityisesti teknistyneeseen yhteiskuntaan liittyvät tekijät näyttäisivät vähentäneen tarvetta liikkumiseen. Koska geneettisiin tekijöihin ei voi vaikuttaa, lapsille ja nuorille tulisi tarjota ympäristö, joka ”tuuppaa” liikkumaan arjessa huomaamatta sekä mahdollisuudet motivoivaan ja mukana pitävään ohjattuun liikuntaan ja urheiluun.
Vaikka lapsilla ja nuorilla liikunnan vähenemisestä ei ole kovin vakuuttavaa tietoa, lasten liikunnan todellisista muutoksista voi yrittää arvioida myös aikuisilla tehtyjen tutkimusten valossa, koska usein “sitä pienet perässä mitä isot edellä” toimii myös liikunnassa. Näissä aikuistutkimuksissa on havaittu, että arkeen liittyvä liikkuminen on vähentynyt huomattavasti 1960 luvulta 2010 luvulle tultaessa, mutta toisaalta vapaa-ajan liikunnan harrastaminen on kyselytutkimusten mukaan hieman lisääntynyt 80-luvulta lähtien. On siis hyvin mahdollista, että samoin kuin aikuisilla arjen askareisiin liittyvä liikkuminen on vähentynyt ja korvautunut passiivisilla ajanvietteillä, kuten erilaisten ruutujen lisääntyneellä käytöllä. Tätä arjen liikkumisen vähenemistä pyritään sitten mahdollisesti korjaamaan osallistumalla ohjattuun urheiluharrastukseen. Urheiluharrastusten yleisyys näyttäisikin joidenkin tutkimusten mukaan lisääntyneen viimeksi kuluneen 20-vuoden aikana myös lapsilla ja nuorilla.
Tutkimusmenetelmien haasteitten takia, kovin luotettavaa vertailutietoa lasten ja nuorten liikunnan määrän ja kuormittavuuden muutoksista vuosikymmenten ajalta ei siis ole olemassa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että lasten ja nuorten arkeen liittyvä liikkuminen olisi vähentynyt, mutta vapaa-aikaan liittyvä varsinkin ohjattu liikunta ja urheilu olisi lisääntynyt viimeksi. Tämä trendi saattaa johtaa siihen, että urheiluharrastuksiin siirrytään ilman lajissa vaadittavia fyysisiä ominaisuuksia ja motorisia taitoja, jolloin esimerkiksi vammariski kasvaa. Myös kansanterveyden näkökulmasta nykytilanne on kaukana optimaalisesta. Vaikka liikunnan määrä ei ole selkeästi vähentynyt, suuri määrä terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvia lapsia ja nuoria on suurentuneessa vaarassa sairastua tyypin 2 diabetekseen, valtimotauteihin ja osteoporoosiin myöhemmin elämässä sekä kohdata erilaisia mielenterveyden haasteita. Tämän vuoksi lasten ja nuorten monipuolisen liikunnan lisäämiseksi tarvitaan edelleen runsaasti työtä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vähäinen liikunta-aktiivisuus ei ole ainoa liikuntaan liittyvä huolenaihe lasten ja nuorten keskuudessa. Esimerkiksi liikunnan yksipuolisuus ja varhainen erikoistuminen yhteen lajiin voi haitata lapsen ja nuoren tavanomaista kehittymistä. Varhainen ja yksipuolinen erikoistuminen yhteen lajiin voi pahimmillaan vähentää omaehtoisen liikkumisen määrää. Vähentyneen omaehtoisen liikkumisen myötä monipuoliset liikehallintaa ja lihasvoimaa sisältävät liikemallit vähenevät ja voivat murentaa urheilullisuuden ja liikunnallisuuden perustaa, jota ei pystytä paikkaamaan ohjatulla liikkumisella. Varhainen erikoistuminen saattaa johtaa kasvaneeseen loukkaantumisriskiin ja erityisenä huolenaiheena on ollut ylikuormitusvammojen lisääntyminen toistettujen lajiin liittyvien harjoitteiden vuoksi. Aikainen erikoistuminen saattaa johtaa myös suurentuneeseen loppuun palamisen, terveyden ja hyvinvoinnin laskun, urheiluharrastuksen lopettamisen, sekä fyysisen kunnon ja motoristen taitojen laskun riskiin.
Onko lasten ja nuorten fyysinen kunto romahtanut?
Väestöotoksissa toteutettujen pitkittäistutkimusten mukaan lasten ja nuorten kestävyyskunto 20 metrin viivajuoksutestillä mitattuna on heikentynyt maailmanlaajuisesti viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana; huomattavin muutos on tapahtunut kuitenkin 1980 ¬luvulta 2000-luvulle tultaessa Suomessa ja maailmalla. Vaikka tulokset eivät 2000-¬luvulla ole enää heikentyneet merkittävästi, näyttäisi ero heikoimpien ja parhaimpien tulosten välillä Suomessa kasvaneen.
Edellä kuvattu tutkimusnäyttö on juuri se näyttö, mihin vedotaan, kun kerrotaan lasten ja nuorten kestävyyskunnon heikentyneen. Mutta onko syynä todella verenkiertoelimistön toiminnan heikkeneminen ja luustolihaksen aerobisen kapasiteetin lasku? Fysiologisesti parhaana aerobisen kestävyyskunnon (aerobisen tehon) mittarina usein käytetty maksimaalinen hapenottokyky eli VO2max ei näyttäisi heikentyneen samalla tavalla kuin viivajuoksun avulla mitattu suorituskyky, mutta laajoja väestöotoksia on huomattavasti vähemmän. Arvioiden mukaan lisääntynyt ylipainoisuus selittää 20 metrin viivajuoksutulosten heikkenemisestä 40–60 prosenttia. Lisäksi motivaatiotekijät, tottumattomuus maksimaaliseen suoritukseen, motoristen taitojen heikkeneminen sekä monet muut ainakin osittain vähentyneen liikunnan määrään ja/tai laatuun viittaavat tekijät voivat selittää 20 metrin kestävyyssukkulajuoksutulosten heikkenemistä. Myös joissain motorisissa perustaidoissa on havaittu rapautumista vuosikymmenten saatossa, vaikka esimerkiksi tyttöjen välineenkäsittelytaidot ovat parantuneet jonkin verran. Lapset ja nuoret näyttävät myös olevan jopa hivenen voimakkaampia ja nopeampia kuin ennen. Toisaalta myös räjähtävä voima on heikentynyt, joten tulokset lihasvoiman osalta eivät ole aivan yhtenäisiä.
Kestävyyskunto on heikentynyt kuluneiden vuosikymmenten aikana, mutta lasten ja nuorten ylipainon lisääntyminen selittää ison osan kestävyyskunnon laskusta. Kestävyyskunnon heikentymisestä huolimatta lasten ja nuorten ei voida yksiselitteisesti sanoa olevan huonommassa kunnossa kuin ennen. Liikunnan edistämishankkeiden tulisi joka tapauksessa pyrkiä edistämään monipuolisesti lasten liikkumista kestävyyskunnon, lihasvoiman ja motoristen taitojen parantamiseksi sekä ylipainon ehkäisemiseksi.
Onko fyysisen kunnon muutoksilla merkitystä lasten terveydelle?
Kestävyyskuntoa pidetään usein parhaana terveyden ja hyvinvoinnin mittarina koska suuri määrä tutkimusnäyttöä on osoittanut yhteyden korkeamman kestävyyskunnon ja matalamman tyypin 2 diabeteksen, sydäntautien ja dementian vaaraan aikuisuudessa ja aineenvaihduntasairauksilta ja ennenaikaiselta valtimoiden jäykistymiseltä lapsuudessa. Tämän väitteen ongelma on kuitenkin se, miten kestävyyskuntoa on mitattu ja erityisesti se, miten kehon koko on otettu huomioon.
Kehon koon huomioon ottaminen on erityisen tärkeää silloin, kun tutkitaan kestävyyskunnon yhteyksiä terveyteen. Kestävyyskunnon tyypillisin mittari on suhteellinen hapenottokyky eli absoluuttinen VO2max jaettuna kehon painolla. Suhteellinen hapenottokyly on riippuvainen kehon rasvapitoisuudesta, joka puolestaan on voimakkaasti yhteydessä valtimotautien ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöihin. Tämän takia kehon painolla jaetun VO2max:in yhteydet terveyteen usein ylikorostuvat, koska se kuvaa myös kehon rasvapitoisuutta. Lihasmassaan suhteutettu VO2max, joka kuvaa parhaiten todellista aerobista kapasiteettia, ei lapsilla ja nuorilla ennusta ylipainoa tai typin 2 diabeteksen riskiä, mutta näyttäisi olevan yhteydessä valtimoiden toimintaan sekä sydämen autonomiseen säätelyyn. Myös lihasvoiman ja terveyden välisiä yhteyksiä sekoittaa paitsi mittausmenetelmien moninaisuus, myös kehon koostumuksen huomioimisen puute. Parempi lihasvoima on esimerkiksi yhdistetty pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin, mutta kehon rasvamassan on havaittu selittävän suurimman osan tästä yhteydestä. Paremman lihasvoiman ja terveemmän kardiometabolisen profiilin omaavilla lapsilla ja nuorilla näyttäisi siten olevan vähemmän terveyden kannalta haitallista rasvamassaa.
Kestävyyskunnolla on siis merkitystä terveydelle, mutta saattaa olla, että sen roolia on jonkin verran liioiteltu. Samoin lihasvoima ja lihasmassa on olennaista terveyden ja toimintakyvyn kannalta myös lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta niiden ylipainosta ja lihavuudesta riippumaton rooli on osin hämärän peitossa. Huomioiden trendit lasten ja nuorten riittämättömästä liikunnasta, runsaasta paikoillaanolosta sekä heikentyneestä suorituskyvystä ja lisääntyneestä ylipainosta, terveyden näkökulmasta voi olla järkevää tarkastella lapsia ja nuoria kokonaisuuksina, joiden liikuntakykyisyyttä, toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia mahdollistaa urheilullinen fenotyyppi, jossa yhdistyy riittävä hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta, hyvät motoriset taidot ja riittävästi lihasvoimaa sekä riittävä lihasmassa suhteessa rasvamassaan, yksittäisten ominaisuuksien sijaan. Matala hengitys- ja verenkiertoelimistön kapasiteetti yhdessä heikkojen liikkumistaitojen ja ylipainon kanssa puolestaan on omiaan lisäämään lasten ja nuorten fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia.
Millaista liikettä lapset ja nuoret tarvitsevat?
Lapsuudessa hermoston muovautuvuus on suurta ja siihen voidaan vaikuttaa ulkoisilla ärsykkeillä. Lapsuus olisi syytä nähdä ikäkautena, jolloin rakennetaan perusta liikkujaksi kasvamiseksi. Varhaislapsuuden liikkumisen tulisi kehittää monipuolisesti motorisia perustaitoja sekä liikunnallisuuden muita osatekijöitä eli esimerkiksi voimaa, nopeutta, tasapainoa, koordinaatiota. Nämä rakennuspalikat mahdollistavat esimerkiksi myöhemmän ohjatumman ja tavoitteellisemman tehokkaan ja turvallisen harjoittelun. Uusien taitojen oppiminen voi olla myös hankalampaa, jos aivojen hermoverkot ja liikkumistaidot eivät ole ovat rakentuneet lapsuudessa tukemaan monipuolista liikkumista. Vaikka lapsuudessa vapaa ja runsas usein leikkiin sidottu liikkuminen on tärkeintä, on lapsuudessa mahdollista jo kiinnittää huomiota myös liikkeen laatuun sekä siirtyä ohjelmoituun harjoitteluun.
Monipuolisen hermolihasjärjestelmän harjoittamisen aloittaminen varhaisella iällä ja sen tukema motorinen oppiminen mahdollistavat monipuolisen liikunnallisen potentiaalin hyödyntämisen ja täysipainoisen osallistumisen liikunnallisiin aktiviteetteihin läpi elämän. Varhaista aloittamista tukee myös kansanterveydellinen näkökulma, sillä lasten ja nuorten liikehallinta on heikentyneen kuluneiden vuosikymmenten aikana. Hermolihasjärjestelmän toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi lapset ja nuoret ovat aikaisempaa huonommin valmistautuneita myös myöhemmän urheiluharjoittelun asettamiin haasteisiin ja osittain tämän vuoksi kärsivät useammin liikuntavammoista. Lisäksi näyttää siltä, että voimatasoiltaan heikommat lapset ja nuoret eivät ole yhtä valmiita opettelemaan ja oppimaan uusia monimutkaisia liikkeitä, hallitsemaan suoritustekniikoita ja kestämään harjoittelun ja kilpailun tuomaa rasitusta kuin paremmat lihasvoimatason omaavat lapset ja nuoret. Esimerkiksi monet perusliikuntataidot, kuten hyppääminen, loikkiminen, kinkkaaminen ja potkaiseminen vaativat riittävästi motorista koordinaatiota ja lihasvoimaa. Urheilullisuuteen kuuluva sulava ja hallittu liikkuminen eri suuntiin kiihdyttäen, hidastaen ja suuntaa vaihtaen vaatii riittävää motorista kontrollia, lihasvoimaa ja voimantuottonopeutta sekä niiden tehokasta yhdistämistä korostaen liikkumisen monipuolisuuden merkitystä. Monipuolisten liikkumistaitojen saavuttaminen on siten ensisijainen tavoite lasten ja nuorten liikunnasta. Kun lapsella ja nuorella on tarvittavat rakennuspalikat liikkumiseen, on myös helpompaa kehittää esimerkiksi kestävyyskuntoa.
Lopuksi
Vaikka varmoja merkkejä lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisestä ei ole, merkittävä osa lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Lisäksi tämän päivän lapsilla ja nuorilla kestävyyskunto sekä motoriset taidot ovat matalammalla tasolla ja ylipaino ja lihavuus yleisempää kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Yhdessä nämä tekijät voivat muodostaa noidankehän, jossa heikko liikuntakykyisyys vähentää halua ja kykyä liikuntaan ja vähäinen liikunta ei tue esimerkiksi kestävyyskunnon ja motoristen taitojen kehittymistä ja lisää entisestään ylipainon määrää. Tulevaisuuden haasteena ja tavoitteena olisi hyvä nähdä arjen liikunnallisuuden mahdollistaminen ja lasten vapaan leikin arvon palauttaminen osaksi jokapäiväistä elämää. Tämä vaatii toimenpiteitä, joissa esimerkiksi kaupunkien ja kuntien ympäristöjä rakennetaan kevyen liikenteen ehdoilla. On kuitenkin hyvä muistaa, että osa lapsista ja nuorista on paremmassa kunnossa ja toimintakykyisempi kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Tällöinkin monipuolisuuteen ja kokonaiskuormittumisen on syytä kiinnittää huomiota loppuunpalamisen ja liikunnan lopettamisen riskin pienentämiseksi.
Lähteet
Adams J. Trends in physical activity and inactivity amongst US 14–18 year olds by gender, school grade and race, 1993–2003: evidence from the youth risk behavior survey. BMC Public Health 2006; 6: 67.
Archer E, Schook RP, Thomas DM, Church TS, Katzmarzyk PT, Hebert JR, McIver KL, Hand GA, Lavie CJ, Blair SN. 45-Year Trends in Women’s Use of Time and Household Management Energy Expenditure. PlosOne 2013.
Armstrong N, Welsman J. Traditional and New Perspectives on Youth Cardiorespiratory Fitness. Medicine & Science in Sports & Exercise 2020;52:2563-2573.
Booth VM, Rowlands AV, Dollman J. Physical activity temporal trends among children and adolescents. Journal of Science and Medicine in Sport 2015;18:418-425.
Corder K, Ekelund U, Steele RM, Wareham NJ, Brage S. Assessment of physical activity in youth. Journal of Applied Physiology 2008;105.977-987.
Eisenmann JC, Wickel E. The biological basis of physical activity in children: revisited. Pediatric Exercise Science 2009;21:257-272.
Kokko S, Martin L. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2022. Valtion liikuntaneuvosto julkaisuja 2023:1.
Lieberman DE. Is exercise really medicine? An evolutionary perspective. Current Sports Medicine Reports 2015;14:313-319.
Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Howard R, De Ste Croix MBA, Williams CA, Best TM, Alvar BA, Micheli LJ, Thomas DPT, Hatfield DL, Cronin JB, Myer GD. Long-term athletic development- part 1: a pathway for all youth. Journal of Strength and Conditioning Research. 2015;29:149-1450.
Niemistö D, Finni T, Haapala EA, Cantell M, Korhonen E, Sääkslahti A. Environmental Correlates of Motor Competence in Children—The Skilled Kids Study. International Journal of Environmental Research and Public Health 2019;16:1989.
Pontzer H, Wood BM, Raichlen DA. Hunter-gatherers as models in public health. Obesity Reviews 2019;19:24-35.
HaapalaLAB 