Maksimaalinen hapenottokyky on keskeinen kestävyyskunnon, toimintakyvyn ja sydän- ja verenkiertoelimistön terveyden mittari. Aikuisilla kestävyysharjoittelu parantaa maksimaalista hapenottokyä keskimäärin noin 15 prosenttia, mutta lapsilla hapenottokyvyn harjoitettavuus näyttäisi olevan paljon pienempi. Tuore tutkimus osoitti harjoittelun parantavan lasten maksimaalista hapenottokykyä alle yhdeksän prosenttia.
Raffy Dotanin katsauksessa tarkasteltiin 650 harjoittelututkimuksen aineistoja ja verrattiin harjoittelun vaikutuksia lasten ja aikuisten maksimaalisen hapenttokyvyn muutoksiin. Katsauksen perusteella lasten keskimääräinen harjoitusvaste oli vain 58 prosenttia aikuisten vasteesta. Korkeaintensiivinen harjoittelu oli lapsilla 25 prosenttia tehokkaampaa kuin matala-keskitehoinen harjoittelu. Silti korkeaintensiivisen harjoittelun vaikutukset olivat lapsilla vain 67 prosenttiaaikuisten vasteista. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että alle 10-vuotialla harjoitusvasteet olivat kaikista pienimmät (<7 %). Tehokkuus kasvoi yli 10-vuotiailla lapsilla (~9%). Nuorilla harjoitusvaikutukset olivat jo samaa luokkaa kuin aikuisilla.
Myös urheilua harrastavilla lapsilla, joiden lähtötilanteen maksimaalinen hapenottokyky oli korkea, harjoittelun vaikutus oli vain noin 4 prosenttia, noin 40 prosenttia aikuisilla havaituista vasteista. Urheilijoilla erityisesti korkeaintensiivinen harjoittelu toi mahdollisia hyötyjä, ja se oli 93 prosenttia tehokkaampaa kuin matalampi-intensivinen harjoittelu.
Miksi lapset ovat heikommin harjoitettavissa? Mahdollisia tekijöitä ovat esimerkiksi erilaiset hormonaaliset tekijät sekä pienempi sydämen rakenteellisten ja toiminnallisten tekijöiden harjoitettavuus. Lisäksi Dotan esittää yhdeksi tekijäksi lasten ja aikuisten hermolihasjärjestelmän eroavaisuudet. Esimerkiksi motoristen yksiköiden kuormittavuuden osalta lasten pitää liikkua huomattavasti tehokkaammin, jotta he saavat aktivoitua tyypin IIA lihassoluja, jotka ovat erityisen harjoitettavia. Tämä voisi selittää myös sen, miksi lasten liikunnan pitää olla intensiivisempää kuin aikuisten.
Käytännön kannalta keskeistä kuitenkin on se, että lasten pitää liikkua riittävän usein riittävän rasittavasti (>80 % maksimikapasiteetista) maksimaalisen hapenottokyvyn kehittämiseksi. Siksi liikuntatunneilla ja urheiluharrastuksissa sekä vapaa-ajan leikeissä ja peleissä olisi hyvä suosia HIIT-tyyppisiä liikuntamuotoja, liikunnan monipuolisuutta unohtamatta.
Lähde: Dotan R. 2025. Children’s VO2max trainability deficit: A quantitative analysis and a qualitative hypothesis. European Journal of Applied Physiology 2025;125:2329–2351. DOI 10.1007/s00421-025-05778-2
HaapalaLAB 