Liikunta- ja urheiluharrastus edistää nuorten luuston terveyttä

Luusto kehittyy voimakkaasti lapsuudessa ja nuoruudessa. Luuston vahvistaminen lapsuuden ja nuoruuden aikana on tärkeää esimerkiksi osteoporoosin ehkäisyssä myöhemmällä iällä. Tuoreessa tutkimuksessamme erityisesti liikunta- ja urheiluharrastukseen osallistuminen lapsuudesta alkaen heijastui suurempaan luun mineraalipitoisuuteen nuoruudessa.

Photo by RDNE Stock project on Pexels.com

Tutkimuksessa seurattiin alakouluikäisten lasten liikunnan, paikoillaanolon, ruutuajan ja unen määrää sekä luuston mineraalipitoisuutta ja lihasmassaa kahdeksan vuoden ajan. Luuston mineraalipitoisuus nuoruudessa oli suurempi erityisesti niillä tytöillä ja pojilla, jotka osallistuivat useammin ohjattuun liikunta- tai urheiluharrastukseen koko kahdeksan vuoden seurannan ajan. Luuston terveyden lisäksi runsaampi ja jatkuva liikunta- ja urheiluharrastus heijastui suurempaan lihasmassan määrään nuoruudessa.

Vaikka myös reipas ja rasittava liikkuminen oli positiivisesti yhteydessä luuston terveyteen ja lihasmassan määrään, liikunta- ja urheiluharrastuksen yhteydet olivat selkeämpiä, yhtenäisempiä ja voimakkaampia. Paikoillaanololla, ruutuajalla, tai unella ei ollut juurikaan merkitystä luun mineraalipitoisuuden tai lihasmassan määrän vaihtelussa.

Luuston kehittymisen kannalta mekaanisesti kuormittava liikkuminen on tärkeää. Siksi lasten ja nuorten liikkumisen tulisi sisältää loikkimista, hyppimistä, työntämistä, vetämistä, suunnanmuutoksia ja vaikka voimaharjoittelua.

Vaikka reippaan ja rasittavan liikkumisen lisääminen tuottaa useita terveyshyötyjä, se ei välttämättä ole riittävä panostus luuston terveyden edistämiseksi. Tutkimuksemme mukaan liikunta- ja urheiluharrastukset voivat sisältää iskuja, tärähdyksiä ja vääntöjä, jotka vahvistavat luustoa. Sen vuoksi lapsille ja nuorille tulisi, liikkumisen suositusten mukaisesti, tarjota luustoa ja lihaksistoa kehittävää liikkumista. Luustoa kuormittava ja lihasmassaa kehittävä liikkuminen voi kuitenkin olla myös vapaa-ajalla tapahtuvaa liikkumista, esimerkiksi loikkimista, hyppimistä tai vaikkapa voimaharjoittelua.

Lähde

Skinner AM, Barker AR, Moore SA, Soininen S, Haapala EA, Väistö J, Westage K, Brage S, Lakka TA, Vlachopoulos D. Cross-sectional and longitudinal associations between the 24-hour movement behaviours, including muscle and bone strengthening activity, with bone and lean mass from childhood to adolescence. BMC Public Health 2024;24:227.

Jätä kommentti