Liikunta on yksi tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyn ja hoidon kulmakivistä. Vaikeus juurruttaa säännöllinen liikunta osaksi arkea voi kuitenkin vähentää liikunnan hyödynnettävyyttä. Tuoreessa katsauksessa tarkasteltiin evoluution näkökulmasta liikuntaan sitoutumista vaikeuttavia syitä. Yksi keskeinen selittäjä vaikuttaa olevan se, että ihmiset välttelevät luonnollisista syistä ylimääräistä liikkumista.
MacDonald kumppaneineen käsitteli kuvailevassa katsauksessaan liikunnan tehokkuutta ja arkielämän vaikutusta tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Liikkumisen suositusten mukainen 150 minuutin reipas ja rasittava liikunta vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä noin 26 prosenttia. Suositusten vähimmäismäärän kaksinkertaisesti ylittävä liikunta on yhdistetty 36 prosenttia pienempään riskiin. Suuremmilla liikunnan annoksilla yli puolet tyypin 2 diabeteksen tautitapauksista olisi ehkäistävissä.
Liikunnalla on myös kohtalainen teho tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Toisaalta sitoutuminen liikuntainterventioihin on hankalaa. Useissa interventioissa vain murto-osa osallistujista saavuttaa tavoitellun liikunnan määrän tai pystyy ylläpitämään aktiivista liikkumista riittävän pitkään.
Nykyisin ravinnon tarpeen pystyy tyydyttämään napin painalluksella, eikä heikko fyysinen kunto välttämättä uhkaa välittömästi selviytymistä, joten liikunta ei ole välttämätöntä.
Tutkijat perustelevat sitoutumisen ongelmaa evoluution näkökulmasta. Ihmiset kehittyivät paljon liikkuvina metsästäjäkeräilijöinä, joille runsas liikkuminen oli elinehto ravinnonsaannin turvaamiseksi. He eivät kuitenkaan liikkuneet liikunnan itsensä tai fyysisen kunnon kehittämisen tai ylläpitämisen vuoksi. Nykyisin ravinnon tarpeen pystyy tyydyttämään napin painalluksella, eikä heikko fyysinen kunto välttämättä uhkaa välittömästi selviytymistä, joten liikunta ei ole välttämätöntä.
Liikunta on tehokas keino ennaltaehkäistä tyypin 2 diabetesta ja muita kroonisia tarttumattomia tauteja. Liikuntaa on kuitenkin oltava riittävästi osana arkipäiväistä elämää. Nykyajan yltäkylläisissä yhteiskunnissa, joissa teknologioiden kehittyminen on tehnyt liikkumisesta lähes tarpeetonta, liikkumista edistävien toimenpiteiden tulee kattaa useita eri tasoja yksilöstä yhteiskunnan rakenteisiin. Liikunnan juurruttaminen osaksi arkea vaatii yhteiskunnan ja sen normien muutoksia, jotka tekevät esimerkiksi arkiliikunnasta palkitsevan ja sosiaalisesti tavallisen tavan toimia.
MacDonald, C., Bennekou, M., Midtgaard, J., Langberg, H. & Lieberman, D. Why exercise may never be effective medicine: an evolutionary perspective on the efficacy versus effectiveness of exercise in treating type 2 diabetes. British Journal of Sports Medicine 2025;59:118–125. DOI: 10.1136/bjsports-2024-108396
Pitääkö sanonta ”terve sielu terveessä ruumissa” paikkansa? Tuore laaja väestöpohjainen tutkimus antaa vahvistusta fyysisen terveyden ja psyykkisen terveyden välisestä kiinteästä yhteydestä Tutkimuksessa kohonnut veren glukoosi- ja triglyseridi -pitoisuudet sekä matala HDL-kolesteroli-pitoisuus olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua masennukseen ja ahdistukseen sekä stressiin liittyviin häiriöihin.
Photo by Download a pic Donate a buck! ^ on Pexels.com
Chourpiliadis ja työtoverit tutkivat kardiometabolisten risktekijöiden yhteyttä psyykkisten sairauksien riskiin yli 200 000 henkilön aineistossa, jossa tutkittavia seurattiin keskimäärin 21 vuoden ajan. Tulokset osoittivat, että kohonneet glukoosi- ja triglyseriditasot olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua kaikkiin tutkittuihin psyykkisiin sairauksiin. Vastaavasti korkea HDL-kolesteroli, eli niin sanottu hyvä kolesteroli, oli yhteydessä matalampaan psyykkisten sairauksien riskiin. Huolimatta psyykkisten sairauksien ilmaantuvuuden ja esiintyvyyden sukupuolieroista, näiden kardiometabolisten riskitekijöiden yhteydet olivat samankaltaisia miehillä ja naisilla. Tutkimuksessa havaittiin myös, että psykiatristen sairauksien diagnoosin saaneiden glukoosi-, triglyseridi- ja kokonaiskolesterotasot olivat korkeammat 20 vuotta ennen diagnoosia verrattuna niihin, jotka eivät sairastuneet psyykkisiin sairauksiin.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että aineenvaihdunnan häiriöt, erityisesti sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, voivat liittyä myös psyykkisten sairauksien patofysiologiaan ja vaikuttaa niiden kehittymiseen. Tutkijaryhmä suosittelikin, henkilöitä, joilla havaitaan aineenvaihdunnan häiriöitä, seurataan tiiviisti mahdollisten psyykkisten häiriöiden varhaiseksi tunnistamiseksi. Lisäksi tiivis seuranta mahdollistaa tehokkaan ja oikea-aikaisen hoidon aloittamisen. Tutkimuksessa ei kuitenkaan tarkasteltu minkälainen hoito tulisi kyseeseen. Koska liikunnan on havaittu vaikuttavan myönteisesti sekä kardiometabolisiin riskitekijöihin että psykiatristen sairauksien oireisiin, liikunta voi olla myös merkittävimmistä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä.
Kautta aikojen uudet ”teknologiat” ovat aiheuttaneet pelkoa niiden haitallisuudesta lapsille ja nuorille. Esimerkiksi 1900-luvun alussa koulun pelättiin aiheuttavan ylikuormitusta lasten aivoille ja aiheuttavan hulluutta. Myöhemmin radion ajateltiin vievän lapset pois lukemisen parista. Nykyään lasten ja nuorten ruutuaika on yksi suurimmista huolenaiheista. Katsauksiin perustuvassa katsauksessa havaittiin, että ruutuajalla voi olla sekä negatiivisia että positiivisia yhteyksiä lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin.
Sandersin ja kumppaneiden katsauksiin perustuvassa katsauksessa yhdistettiin 32 aikaisemman meta-analyysin tulokset, jotka puolestaan perustuivat noin 2500 alkuperäsitutkimukseen. Näihin tutkimuksiin oli osallistunut lähes 2000 000 lasta ja nuorta. Oppimismuuttujien suhteen tulokset olivat vaihtelevia ja suuruudeltaan pieniä tai keskisuuria. Runsaampi ruutuaika, TV:n katselu ja digitaalisten pelien pelaaminen olivat negatiivisesti yhteydessä oppimiseen. Mielenkiintoista oli, että runsaampi ruutuaika oli yhteydessä heikompaan äidinkielen osaamiseen, mutta kun ruutuja käytettiin yhdessä esimerkiksi vanhempien kanssa, yhteys oli positiivinen. Myös digitaaliset matematiikkainterventiot sekä matemaattisia osioita sisältäneet digitaaliset pelit olivat positiivisesti yhteydessä matemaattiseen oppimiseen. Vaikka ruutuajalla oli myönteisiä yhteyksiä oppimiseen, ruutuajan yhteydet terveyteen olivat pääosin negatiivisia. Esimerkiksi digitaalinen epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnille altistuminen oli yhteydessä epäterveellisen ruokavalioon ja runsas sosiaalisen median käyttö yhteydessä heikompaan mielenterveyteen.
Erilaisten ruutujen käyttö voi olla sekä haitallista että hyödyllistä riippuen tilanteesta, ruutujen käytön tarkoituksesta ja vanhempien osallistumisesta. Ruutuaika ei ole pääsääntöisesti joko hyvä tai paha, mutta ruutuajan, ruutujen sisällön ja käytön tarkoituksen tasapainottaminen muiden aktiviteettien, kuten leikin ja liikunnan, kanssa on tärkeää lasten ja nuorten psyykkisen ja fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi ja turvaamiseksi.
Mielenterveyden ongelmat ovat suuri yhteiskunnallinen haaste ja ne koskettavat jopa joka kolmatta nuorista. Vaikka hyvä fyysinen kunto on aikaisemmin yhdistetty parempaan fyysiseen terveyteen, nyt tuore laaja seurantatutkimus vahvistaa tutkimusnäyttöä fyysisen kunnon merkityksestä nuorten mielenterveydelle.
Chiangin ja kumppaneiden tutkimuksessa seurattiin lähes kahta miljoonaa tutkimuksen alkutilanteessa 10-vuotiasta nuorta vähintään kolmen ja enintään yhdeksän vuoden ajan. Tutkimuksessa tarkasteltiin tutkimuksen alkutilanteessa mitattujen kestävyyskunnon, lihaskunnon ja nivelliikkuvuuden yhteyksiä kliinisen ahdistuksen ja masennuksen ilmaantumiseen seurannan aikana. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin näiden fyysisen kunnon mittareiden yhteyksiä ADHD:n ilmaantuvuuteen myös lähes kahden miljoonan nuoren aineistossa.
Parempi kestävyyskunto ja lihasvoima olivat yhteydessä pienempään ahdistuksen riskiin seurannan aikana. Lisäksi parempi kestävyyskunto pienensi riskiä masennukseen tytöillä, kun taas pojilla parempi lihaskunto oli yhteydessä vähäisempään masennuksen riskiin. Parempi kestävyyskunto, lihaskunto ja nivelliikkuvuus olivat myös yhteydessä pienempään ADHD:n riskiin. Vaikka tutkimuksessa ei selvitetty havaittujen yhteyksien taustalla vaikuttavia mekanismeja, tutkijat spekuloivat, että minäpystyvyys ja itsetunto tai erilaiset neurobiologiset tekijät voivat selittää näitä yhteyksiä.
Vaikka parempi fyysinen kunto heijastui pienempään ahdistus- ja masennusriskiin sekä matalampaan ADHD-riskiin, on syytä muistaa, että fyysistä kuntoa arvioitiin kenttätesteillä, jotka antavat karkean kuvan mitattavista ilmiöistä. Huolimatta kenttätestien puutteista, tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa käytäntöön ja ne voivat auttaa esimerkiksi löytämään ne lapset ja nuoret, joilla voi tulevaisuudessa olla kohonneessa riski mielenterveyden ongelmille tai jotka voivat hyötyä toiminnanohjauksen tai tarkkaavaisuuden parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä.
Kohonnut verenpaine koskettaa lähes joka toista yli 30-vuotiasta suomalaista. Verenpaineen liikuntahoitoon on perinteisesti suositeltu kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa, jonka on havaittu laskevan kohonneen verenpaineen omaavilla systolista verenpainetta keskimäärin kahdeksan elohopeamillimetriä (mmHg) ja diastolista verenpaineetta keskimäärin viisi mmHg. Kestävyysliikunnan lisääminen väestötasolla ei kuitenkaan ole helppoa. Tuoreen katsauksen havainnot isometrisen harjoittelun myönteisistä vaikutuksista verenpaineeseen voivatkin avata uusia mahdollisuuksia verenpainetaudin liikuntahoidoille.
Edwardsin ja kumppanit tarkastelivat tutkimusnäyttöä isometrisen harjoittelun vaikutuksesta verenpaineeseen. Viimeaikaisten systemaattisiin katsauksiin ja meta-analyyseihin perustuen isometrinen harjoittelu laskee systolista verenpainetta 5–10 mmHg ja diastolista verenpainetta 1–7 mmHg erilaisissa väestöryhmissä. Isometrisistä harjoitteista tehokkain näyttäisi olevan seinäkyykky (systolinen verenpaine -11 mmHg / diastolinen verenpaine -5 mmHg). Myös isometrinen polven ojennus- (-10 / -4 mmHg) sekä isometrinen käden puristusvoimaharjoittelu (-8 / -4 mmHg) tuottavat vähintään samanlaisia hyötyjä kuin kestävyysharjoittelu.
Vaikka kestävyysliikunta hallitsee edelleen useimpia kohonneen verenpaineen liikuntahoitosuosituksia, isometrinen harjoittelu näyttää tarjoavan tehokkaan ja turvallisen keinon kohonneen verenpaineen hallintaan. Isometrisen harjoittelun vaikutuksen ovat keskimäärin vähintään samansuuruisia kuin kestävyysliikunnalla ja lääkehoidolla. Erityisesti käden isometrinen puristusvoimaharjoittelu on helposti toteutettava ja hyvin siedetty hoitomuoto, joka on helppo toteuttaa jopa kotona sohvalla istuen. Tutkimukset ovat olleet kuitenkin lyhytkestoisia ja tarvitaankin lisää tietoa, sitoutuvatko ihmiset kuukausien tai vuosien kestoiseen isometriseen harjoitteluun.
Sekä arkikokemuksen että tutkimuksen perusteella lapset ja nuoret pystyvät palautumaan aikuisia nopeammin maksimaalisistakin suorituksista. Tuoreen systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin tulosten perusteella yksi tätä eroa selittävä tekijä voi olla lasten aikuisia vähäisempi alttius liikunnan aiheuttamille lihasvaurioille.
Fernandesin ja kumppaneiden tutkimuksessa vertailtiin lasten ja aikuisten lihasvoiman, lihaskivun ja kreatiinikinaasi-pitoisuuden muutoksia liikuntaharjoittelun jälkeen. Tulosten mukaan aikuisilla esiintyi merkittävästi suurempia muutoksia kaikissa kolmessa lihasvaurioita kuvaavassa mittarissa lapsiin ja nuoriin verrattuna. Näyttää myös siltä, että ero lasten ja nuorten sekä aikuisten välillä lihaskivun ja kreatiinikinaasipitoisuuksissa on suurempi yläraajaharjoittelun jälkeen verrattuna alaraajoihin kohdistuneen harjoittelun jälkeen.
Lapset ja nuoret palautuvat aikuisia nopeammin ja ovat vähemmän alttiita liikunnan aiheuttamille lihasvaurioille. Valmentajien tulisi hyödyntää tätä tietoa palautumisaikojen eroista nuorten ja aikuisten välillä optimoidessaan harjoitusohjelmia. Nämä tulokset ovat myös tärkeä muistutus siitä, että lapset ja nuoret eivät ole vain pieniä aikuisia, vaan harjoitusvasteiltaankin ainutlaatuinen ihmisryhmä.
Tutkijat muistuttavat, että liikunnan aiheuttamia lihasvaurioita esiintyy myös lapsilla ja nuorilla. Siten riittävä palautuminen ja palautumisen seuranta on tärkeää myös nuorilla urheilijoilla.
Liikuntaharjoittelu suunnitellaan usein parantamaan fyysistä suorituskykyä. Arjessa moni kuitenkin tuskailee esimerkiksi työkiireiden tai lapsiperhearjen aiheuttamista katkoista suunniteltuun ja säännölliseen harjoitteluun. Kuinka paljon harjoittelua tarvitaan ylläpitämään suorituskykyä katkojen aikana vai onko se edes mahdollista? Katsaustutkimuksen mukaan sekä kestävyyskuntoa että lihasvoimaa voidaan ylläpitää useita viikkoja hyvinkin pienellä määrällä harjoittelua, kunhan intensiteetti säilyy riittävän korkeana.
Spieringin ja kumppaneiden narratiivisen katsauksen tarkoituksena oli määrittää harjoittelun vähimmäismäärä, joka tarvitaan suorituskyvyn ylläpitämiseksi. Jo 2–4 viikon harjoitustauko laskee merkittävästi suorituskykyä, mutta ylläpitämiseksi riittävän harjoittelumäärän määrittäminen voi auttaa esimerkiksi useita eri ammattiryhmiä ylläpitämään työ- ja suorituskykyään.
Kestävyyssuorituskykyä voidaan ylläpitää ensinnäkin kahdella viikoittaisella harjoituskerralla, jos yksittäisen harjoituksen kesto ja intensiteetti pidetään samana. Toiseksi yksittäisen harjoituskerran kestoa voidaan leikata jopa 66 prosenttia (jopa alle 15 minuuttia kerrallaan riittää) jos ylläpidetään harjoitusfrekvenssi ja intensiteetti. Kolmanneksi harjoittelun intensiteetti voidaan laskea 80–87 prosenttiin maksimisyketasosta, jos harjoitusfrekvenssi ja yksittäisen harjoituksen kesto voidaan ylläpitää. Samalla maksimaalisen hapenottokyvyn ylläpitämiseksi harjoittelun intensiteetti tulisi olla mahdollisimman korkea.
Nuorilla aikuisilla lihasvoima ja lihasmassa voidaan ylläpitää jopa yhdellä voimaharjoituskerralla viikossa ja yhdellä sarjalla per liike, kunhan harjoituksen intensiteetti säilyy. Vanhemmilla, 60–75-vuotiailla, lihasvoimaharjoittelua saatetaan vaatia kahdesti viikossa ja 2–3 sarjaa liikettä kohden.
Säännöllisen harjoittelun toteuttaminen ei arjessa ole aina mahdollista, ja monia huolettaa suorituskyvyn heikkeneminen. Suorituskykyä voidaan kuitenkin ylläpitää suhteellisen vähäisellä harjoittelulla, kunhan harjoittelun teho pysyy riittävän korkeana. Esimerkiksi kiireisen lapsiarjen keskellä päivittäinen 15 minuutin rivakka juoksulenkki riittää kestävyyskunnon ylläpitämiseksi. Vaikka liikunnan terveysvaikutuksia ei käsitelty tässä katsauksessa, kuvatut harjoitusmäärät todennäköisesti riittävät ylläpitämään myös liikunnan terveyshyötyjä.
Lapsista ja nuorista suuri osa viettää päivittäin useita tunteja ruutujen ääressä. Lisäksi alle puolet heistä liikkuu reippaasti suositusten mukaisesti vähintään tunnin päivässä. Ruutuajan, liikkumattomuuden ja huonon fyysisen kunnon sanotaan usein lisäävän lasten ja nuorten masennusoireilua ja heikentävän oppimista. Onko liikunta tosiaan avain onneen ja voiko ruutuajan vähentäminen ratkaista oppimisen haasteita?
Liikunnan ja ruutuajan vaikutus lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin ja kognitiivisiin kykyihin on hyvin monimukainen. On tärkeää huomata, että liikunta ja ruutuaika eivät ole välttämättä toistensa vastakohtia, vaikka ne nähdään usein toistensa vastavoimina. Esimerkiksi erilaiset liikunnan toimintaympäristöt, kaverisuhteet ja valmentajien toiminta sekä ruutuajan sisältö ja kokonaiskäyttöaika voivat vaikuttaa mielenterveyteen ja kognitiivisiin kykyihin eri tavoin.
Pitkittäistutkimusten kertomaa
Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksessa olemme kahden vuoden seurannassa havainneet, että mitä enemmän aikaa alakouluikäiset lapset ovat viettäneet urheiluseuraharrastuksessa, sitä parempi päättelykyky heillä on. Sitä vastoin vapaa-ajan liikunnan sekä tietokoneen käytön lisääntyminen oli yhteydessä heikompaan päättelykyyn. Tietokoneen käytön yhteyttä päättelykykyyn saattaa kuitenkin muovata tietokoneella käytetty aika sekä ikä. Kahdeksan vuoden seurantutkimuksessamme kohtuullisesti lapsuudessa tietokonetta käyttäneiden lasten päättelykykytaidot olivat nuoruudessa paremmat kuin hyvin vähän ja hyvin paljon tietokonetta käyttäneiden. Myös hyvä fyysinen kunto ja tarkemmin hyvät motoriset taidot näyttäisivät ennustavan parempia kognitiivisia kykyjä lapsuudessa.
Liikunnan ja ruutuajan merkitys lasten ja nuorten mielenterveyden ja oppimisen tukemisessa ei ole siis yksinkertainen. Toistaiseksi julkaisemattomien tulostemme perusteella voimme kuitenkin tarkentaa ymmärrystä siitä, miten pitkäaikainen liikunnan harrastaminen tai erilaisille ruuduille altistuminen voivat vaikuttaa sekä mielenterveyteen että kognitiivisiin kykyihin. Näyttää siltä, että lapsen runsas ruutuaika heijastuu korkeampiin stressi- ja masennusoireisiin, mutta parempiin kognitiivisiin kykyihin. Tämä voi johtua siitä, että esimerkiksi erilaiset digitaaliset pelit voivat harjaannuttaa esimerkiksi reaktioaikaa, työmuistia ja tarkkaavaisuutta, vaikka samakin sisältö voi lisätä stressiä ja jopa riippuvuutta. Liikunnalla puolestaan näyttäisi olevan heikompia ja hajanaisempia yhteyksiä sekä kognitiivisiin kykyihin että mielenterveyteen. Ruutuaika näyttää myös selittävän jonkin verran liikunnan myönteisiä yhteyksiä. Jos lapsella on hyvät motoriset taidot, näyttää se ennustavan parempia kognitiivisia kykyjä myös nuoruudessa. Sen sijaan parempaa mielenterveyttä ennustaa hyvä kestävyyskunto.
Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa?
Liike ja ruutu eivät siis ole pelkästään joko hyvästä tai pahasta. Liikunta tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään, hallita stressiä, kuulua ryhmään sekä saada onnistumisen kokemuksia. Toisaalta liikunta voi myös aiheuttaa stressiä tai lisätä arjen paineita. Myös ruutuaika tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden oppia uusia asioita, kehittää taitojaan ja pitää yhteyttä ystäviin. Toisaalta liiallinen ruutuaika voi johtaa näköalojen kapenemiseen, sosiaalisten kontaktien vähenemiseen, riippuvuuteen tai unen puutteeseen.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä on tärkeää löytää tasapaino sekä liikunnan että ruutuajan välillä. Lisäksi on hyvä muistaa, että lasten ja nuorten arki ei ole vain liikuntaa ja ruutuaikaa, vaan elintavoista esimerkiksi uni ja ruokavalio vaikuttavat sekä kognitiivisiin kykyihin että mielenterveyteen. Lapsia ja nuoria tulisi kannustaa liikkumaan arjessa ja harrastuksissa, ja heidän ruuduilla viettämäänsä aikaa olisi pyrittävä rajoittamaan. Toisaalta aikuisten tulisi omalla esimerkillään ja toimillaan viestiä lapsille ja nuorille, että liikunta on osa normaalia arkea ja että elämästä suurin osa on muualla kuin ruudulla.
Vaikka liikunnan tiedetään vaikuttavan positiivisesti sydämen ja verenkiertoelimistön terveyteen, liikunnan eri muotojen vaikutuksista sydämeen on yllättävän vähän tietoa. Tuoreessa tutkimuksessa vain kestävyysharjoittelu suurensi sydämen vasemman kammion massaa, vasemman eteisen tilavuutta ja sydämen diastolista toimintaa eli tehokkaampaa sydämen rentoutumista ja täyttymistä diastolisen vaiheen aikana.
Greenin ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkasteltiin satunnaistetussa ristikkäistutkimuksessa, miten 12 viikon kestävyysharjoittelu ja voimaharjoittelu vaikuttavat sydämen rakenteeseen ja toimintaan inaktiivisilla aikuisilla. Kestävyysharjoittelu sisälsi kolme viikoittaista tunnin mittaista harjoitusta teholla, joka vastasi 60–90 % maksimaalisesta sykkeestä. Myös voimaharjoittelu sisälsi kolme viikoittaista tunnin mittaista harjoitusta, joissa harjoitettiin isoja lihasryhmiä 60–90 % kuormilla yhden toiston maksimista.
Sekä kestävyysharjoittelu että voimaharjoittelu suurensivat sydämen vasemman kammion massaa, mutta ainoastaan kestävyysharjoittelu suurensi kehon rasvattomaan massaan suhteutettua vasemman kammion massaa. Kestävyysharjoittelu myös paransi sydämen diastolista toimintaa. Yllättävää kyllä, kumpikaan liikuntamuoto ei vaikuttanut sydämen systoliseen toimintaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin hyötyvätkö samat ihmiset sekä kestävyysharjoittelusta että voimaharjoittelusta. Tulosten mukaan eivät, sillä esimerkiksi vain 24 %:lla tutkittavista diastolinen toiminta parani molempien harjoitusmuotojen seurauksena. Lisäksi 19 % tutkittavista ei saanut minkäänlaisia hyötyjä kummastakaan harjoitusmuodosta.
Sydänsairaudet ovat edelleen yksiä keskeisimpiä sairastavuuden ja ennenaikaisen kuoleman aiheuttaja. Tämän tutkimuksen valossa erityisesti kestävyysliikunta muovaa sydämen toimintaa. Tässä tutkimuksessa osallistujat olivat inaktiivisia, mutta harjoittelumäärät olivat myös kohtuullisia. Siksi on mahdollista, että säännöllisempi liikkuminen, korkeampi intensiteetti tai suurempi kokonaisvolyymi olisi aikaansaanut suurempia muutoksia sydämen rakenteessa ja toiminnassa. Toisaalta tämä tutkimus ei myöskään tuo suoraan tietoa pienimmästä hyötyjä tuovasta liikunta-annoksesta.
Liikuntaa voidaan pitää yhtenä keinona ehkäistä ja hoitaa mielenterveyden ongelmia lapsilla ja nuorilla. Mielenterveyden ongelmat ovat kasvava haaste lasten ja nuorten hyvinvoinnille ja niiden yleisuus on korkea lapsilla ja nuorilla, joilla on neurologisen kehityksen häiriö. Liikunnalla näyttäisi kuitenkin olevan positiivinen vaikutus mielenterveyteen myös lapsilla ja nuorilla, joilla on neurologisen kehityksen häiriö.
Liun ja työtovereiden yli 3000 lastan ja nuorta käsittäneessä systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä liikuntainterventioilla oli keskisuuri tai suuri positiivinen vaikutus mielenterveyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös liikuntainterventioiden tehoa muovaavien tekijöiden merkitystä. Näiden tulosten mukaan interventiot, joissa liikuttiin useammin ja joiden liikkumisen kokonaismäärä oli suurempi, olivat myös tehokkaampia tuottamaan mielenterveyshyötyjä. Liikunnan intensiteetillä tai yksittäisen liikuntakerran kestolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta intervention tehoon.
Liikunta on yksi keino edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä. Vaikka liikunnan annostelussa on otettava huomioon yksilölliset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet, tämän tutkimuksen perusteella kaikenlainen liikkuminen voi tuoda hyötyjä eikä esimerkiksi liikunnan intensiteetillä ole merkitystä. Liikuntaa pitää kuitenkin olla riittävän usein ja sen kokonaismäärä pitää olla riittävä.
Missä vaiheessa harjoitustaukoa lihasmassa ja voimatasot alkavat laskea? Miten ylläpitää lihasmassaa ja voimatasoja harjoitustauon aikana. Mikä on lihasmuisti ja miten se liittyy lihasmassan ja voimatasojen ylläpitoon tai niiden takaisin hankkimiseen?
Muun muassa näihin kysymyksiin kuulet podcastissa vastaukset. Vieraana on aihetta väitöskirjassaan tutkiva Eeli Halonen. Tarjolla on todella tuhti tutkittuun tietoon perustuva paketti liikuntafysiologista ja fysiikkavalmennuksesta kiinnostuneille.
Venyttelyä käytetään yleensä lisäämään liikelaajuuksia, mutta aika ajoin mediassa nousee esiin väitteitä, että venyttely voi kohottaa kuntoa jopa enemmän kuin muu harjoittelu. Yksittäisissä tutkimuksissa venyttelyn onkin havaittu jossain määrin parantavan lihasvoimaa sekä lisäävän lihasmassaa. Tuore meta-analyysi veti olemassa olevan tutkimustiedon yhteen. Tulosten perusteella venyttelyllä voi olla pieni positiivinen vaikutus maksimivoimaan sekä lihasmassaan.
Warneken ja työtovereiden tutkimuksessa analysoitiin 42 tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 1318 aikuista tutkittavaa. Tulokset mukaan pitkäkestoinen staattinen venyttely paransi maksimivoimaa sekä lihasmassaa, mutta vaikutus oli pieni. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että yi 15 minuutin venyttelyajat yli kuuden viikon ajan ja vähintään viidesti viikossa toteutettu harjoittelu oli tehokkaampaa verrattuna lyhyisiin venyttelyjaksoihin, lyhyisiin interventioihin tai harvemmin toteutettuihin harjoituksiin.
Vaikka staattinen venyttely voi tuottaa pieniä hyötyjä maksimivoiman ja lihasmassan kasvulle, venyttelyyn käytetyn ajan ja vaivan määrä ei pääse lähellekään voimaharjoittelun hyötysuhdetta. Toisin sanoen, mikäli voimaharjoittelu on mahdollista, sen tulisi olla ensisijainen keino parantaa maksimivoimaa ja lisätä lihasmassaa. Staattinen venyttely saattaa kuitenkin mahdollistaa maksimivoiman heikkenemisen ja lihasmassan laskun ehkäisemisen tilanteissa, joissa voimaharjoittelu ei ole mahdollista.
Podcastissa keskusteltiin miten liikunta ja ravinto vaikuttaa lasten kehitykseen. Mikä on oikeanlainen ruokavalio? Miksi leikki on erityisen tärkeää lasten mielenterveyden kannalta? Onko somen haittoja nuorille liioiteltu tai aliarvioitu?
Liikuntatieteellisestä tiedekunnasta valmistuneille maistereille järjestettiin 7.6.2024 valmistumisjuhla, publiikki, johon saivat osallistua kaikki vuoden 2024 aikana tutkinnon suorittaneet. Tilaisuuteen toivotettiin tervetulleiksi myös valmistuneiden perheenjäseniä ja ystäviä sekä tiedekunnan henkilökunta, erityisesti publiikkiin osallistuvien graduohjaajat. Itselläni oli kunnia välittää tiedekunnan tervehdys uusille maistereillemme. Tässä puhe suunnilleen sellaisena kuin sen kertoilin.
Puhe Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan publiikissa 2024 – Eero Haapala, FT, lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti, liikuntalääketieteen yliopistonlehtori.
Hyvä juhlaväki, paikalla olevat omaiset sekä ennen kaikkea te, mahtavat maisterit.
On aina riski antaa satakuntalaisen ja melkein porilaisen puhua virallisissa juhlatilaisuuksissa. Satakuntalaiset, etenkään porilaiset, eivät ole yleensä hauskoja, kannustavia tai edes mukavia.
Satakuntalaisena olisin siis voinut hyvin kuitata tämän puheen satakuntalaisittain pitkäsanaisesti ja positiivisesti,
”Tua noin nii, ei kai siin sit mittää, olis voinu mennä huonomminki!”
Mutta ehkä näin teidän juhlapäivänänne ja keskisuomalaisittain tämä olisi voinut kuulostaa hiukan tylyltä ja lyhyeltä. Eli ajattelin, että ehkäpä voin sanoa pari sanaa enemmänkin. En kuitenkaan puhu liikunnan tai terveyden edistämisestä, vaikka ne ovatkin tärkeitä aiheita. Ajattelin enemmänkin puhella enemmänkin asiantuntijaksi kasvamisen poluista ja vastuusta.
Mutta ensimmäisenä, paljon onnea valmistumisenne johdosta. Se on aivan mahtavaa.
Valmistuminen on tärkeä etappi – Tähän pisteeseen päästäksenne olette tehneet valtavan määrän töitä, kokeneet iloja ja suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia – olette saaneet tukea muilta ja olette tukeneet muita.
Katsokaa ympärillenne – me kaikki täällä olemme juhlistamassa teidän suurta päiväänne – valmistumistanne liikuntatieteiden tai terveystieteiden maistereiksi. Se on saavutus, josta saa ja pitää olla ylpeä.
Tänään haluan nostaa esiin kolme tärkeää näkökulmaa:
Olkaa ylpeitä saavutuksestanne ja arvostakaa koulutustanne
Olkaa rohkeita
Vaalikaa tietoa ja rakastakaa oppimista
Mahtavat maisterit, tänään on teidän päivänne. Mutta tämä päivä kuvaa myös muutosta ja saattaa herättää haikeutta ja ehkä suruakin.
Tämä päivä on yhden aikakauden päätös ja toisen alku. Moni teistä on jo siirtynyt kotoisasta ja turvallisesta yliopistosta villiin ja vapaaseen työelämään, jota ei enää rytmitä Sisuun tipahtelevat opintopisteet, opettajien loputtomat vaatimukset oppimispäiväkirjoista tai gradun palauttamiseen liittyvät kalmanlinjat.
Mutta mitä voin sanoa teille, vastavalmistuneet maisterit? Vaikka en ole itse koskaan opiskellut liikunnalla, olen pyörinyt näiden seinien suojassa jo kohta 10 vuotta. Näiden kymmenen vuoden aikana olen oppinut sen, että koulutus, jonka olette käyneet läpi, kestää vertailun minkä tahansa yliopiston koulutukseen. Vaikka joskus tuntuukin, että jotkut välineet ja tilat ovat kuin 80-luvulta, niin kuin ehkä ovatkin, se ei muuta mitään. Niiden lisäksi olette päässeet näkemään ja ehkä jopa kehittämään uraauurtavia innovaatioita. Täällä olette siis nähneet liikunta- ja terveystieteiden historian ja tulevaisuuden. Arvostakaa siis koulutustanne, olkaa siitä ylpeitä ja luottakaa osaamiseenne.
Ja millaisissa olosuhteissa olettekaan koulutuksenne saaneet. Maailma on heittänyt eteenne sellaisia esteitä, mitä me 80-luvulla syntyneet ei olisi osattu kuvitellakaan. Te olette puurtaneet kurssinne varsin epätavallisissa olosuhteissa. Suuren osan alla maailma järisi, kun koronapandemia sulki yliopiston ovet ja siirsi elämän Zoomiin. Opintopolkunne ei ole siis ollut ihan suora tai edes loivasti kaartuva.
Te kestitte maailman mullistukset ja valmistuitte. Se jos mikä osoittaa sen, että te olette valmiita siirtymään eteenpäin.
Teille on kehittynyt osaamista ja tietoa, jota kenelläkään muulla ei ole. Ja maailma tarvitsee juuri teidän osaamistanne enemmän kuin koskaan. Vaikka ihmisinä ja asiantuntijoina emme ole koskaan valmiita, kuluneet vuodet ovat valmistaneet teitä tulevaan.
Mutta millaiseen tulevaisuuteen te astutte? Elämme alati muuttuvassa maailmassa, jossa ilmastonmuutos ja luontokato ajavat ihmisiä kodeistaan ja lämpenevä ilmasto haastaa ihmiskunnan ennennäkemättömällä tavalla.
Eikä maailma ei ole muutenkaan valmis. Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kokevat edelleen tappioita sodan brutaalin väkivallan, mutta myös arjen syrjinnän, rasismin ja välinpitämättömyyden vuoksi.
Uskon, että kukaan meistä ei halua elää tällaisessa tulevaisuudessa.
Itse puhun neljän kouluikäisen vanhempana – te olette ne ihmiset, jotka pystyvät rakentamaan näille lapsille paremman tulevaisuuden.
Siksi olen henkilökohtaisestikin äärimmäisen tyytyväinen, että te, hyvät maisterit, olette tulevaisuus. Olette saaneet eväät, joilla voitte muuttaa maailmaa paremmaksi pala palalta ja hetki hetkeltä.
Tärkeintä on haluta muutosta parempaan. Muutos ei tapahdu ilman tahtoa ja kovaa työtä. Siksi se voi tuntia haastavalta, ellei jopa mahdottomalta. Sen vuoksi on myös tärkeää muistaa, että teidän ei tarvitse yrittää tehdä muutosta yksin. Jos katsotte ympärillenne, huomaatte, että tämä sali on täynnä mitä upeimpia ja osaavimpia ihmisiä. Pitäkää huolta ja vaalikaa ystävyyssuhteita, joita olette täällä luoneet. Te maisterit muodostatte ainutlaatuisen, koko Suomen ja ehkä maailman laajuisen verkoston. Muistaa siis, että yhdessä te olette vahvempia.
Tällä hetkellä maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan, eikä tulevasta ole tietoa. Silti teillä, hyvät valmistuneet, on taitoa tehdä maailmasta parempi paikka. Käyttäkää osaamisenne hyvään ja rakentakaa parempi ja turvallisempi maailma kaikille.
Vaalikaa myös tietoa ja oppikaa uutta, sillä tieto on valtaa. Tiedosta kiistellään, sitä vääristellään, tiedolla ja epätiedolla vakuutetaan, tietoa säilötään ja tietoa unohdetaan. Tieto ja uuden luotettavan tiedon tuottaminen ja sen saavutettavaksi saaminen ovat edelleen yksi tärkeimmistä tehtävistä, mihin yliopistosta valmistuneella on.
Yliopistolakiinkin on kirjattu seuraavasti: Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.
Kyllähän se kuulostaa melko kuivalta ja patrioottiselta, mutta siinä on joka tapauksessa totuuden siemen, sillä yliopiston yhtenä tehtävän on ollut juurruttaa teihin uteliaisuutta ja kykyä ja halua ottaa selvää, pohtia ja ymmärtää.
Vaikka useimmilla meillä on riittävästi tehtävää oman ja läheisten toimeentulon turvaamisessa, toivon, että Te, hyvä maisterit, jotka olette valmistuneet yliopistosta ja tästä ainutlaatuisesta tiedekunnastamme, jatkatte tieteellisen tiedon, tutkimuksen ja tiedon kartuttamisen harrastamista myös tulevaisuudessa. Pysykää uteliaina, kiinnostukaa ja selvittäkää ja ymmärtäkää.
Ja harrastakaa myös tämän tiedon ja ymmärryksen levittämistä, jotta yhä suuremmalla ja laajemmalla yleisöllä olisi pääsy saavutettavaan ja laadukkaaseen tietoon arjen keskusteluissa, sosiaalisessa mediassa, kouluissa, työyhteisöissä ja missä ikinä olettekaan.
Vaalikaa ja rakastakaa tietoa ja oppimista – levittäkää sitä laajalle ja kovaan ääneen.
Tänään on teidän juhlapäivänne. Nauttikaa vapaudesta ja nuoruudesta (ainakin jotkut meistä). Käyttäkää aikanne elämiseen, löytämiseen ja uteliaisuuteen. Ja muistakaa, te hyvät maisterit, olette ne, jotka pystyvät ratkaisemaan maailman haasteet. Te olette osa ratkaisua.
Paljon onnea teille kaikille, liikuntatieteellisestä tiedekunnasta valmistuneille!
Miten saunaa voi hyödyntää palautumisen edistämisessä? Mitkä ovat suurimmat eri palautumismenetelmiin liittyvät myytit? Mitä tiedetään kuumaan perustuvien palautumismenetelmien vaikutusmekanismeista? Muun muassa näihin kysymyksiin kuulet podcastissa vastaukset. Tarjolla on todella tuhti tutkittuun tietoon perustuva paketti fysiikkavalmennuksesta ja palautumisesta kiinnostuneille.
Vieraana on kuumaan perustuvia palautumismenetelmiä tutkiva väitöskirjatutkija Essi Ahokas Jyväskylän yliopistosta.
Jos työskentelet fysiikkavalmentajana, liikunnanohjaajana, voima- tai kestävyysvalmentajana, fysioterapeuttina, olet liikunta- tai terveysalan opiskelija tai haluat tietää lisää palautumisesta, et voi jättää tätä podcastia väliin.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.
Tutkimuksessamme seurattiin 153 nuoren paikallaanolon ja liikunnan määrää lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan. Tutkimus osoitti, että runsas paikallaanolo ja vähäinen reipas liikunta lapsuudesta saakka heijastuivat suurempaan sydämen kuormittumiseen nuoruudessa. Sydämen kuormitus oli erityisen korkea niillä nuorilla, joilla rasittavan liikunnan määrä oli alhainen lapsesta alkaen.
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta olivat yhteydessä suurempaan koko kehon rasvaprosenttiin. Kehon rasvaprosentti selitti osan paikoillaanolon, liikunnan määrän ja sydämen työkuorman välisistä yhteyksistä. Kevyt liikunta ei ollut yhteydessä sydämen työkuormaan.
Tutkimuksen tulokset korostavat erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämisen, paikoillaanolon vähentämisen ja ylipainon ennaltaehkäisyn tärkeyttä lapsuudesta alkaen sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi. Runsaan ja päivittäisen reippaan ja rasittavan liikkumisen tulisi olla normaali osa lapsuutta ja nuoruutta sydämen terveyden, mutta myös yleisen hyvinvoinnin kannalta.
Nuoret viettävät paikoillaan yhdeksän tuntia päivässä ja vain joka kymmenes nuori liikkuu suositusten mukaisesti tunnin päivässä. Nämä ovat huolestuttavia lukuja.
Lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala
Tutkimus perustuu Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä käynnissä olevan Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen seuranta-aineistoon. Tutkimuksessa seurattiin 153 nuoren paikoillaanolon ja liikunnan määrää lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan. Sydämen toimintaa ja kuormittumista mitattiin nuoruusiässä. Tutkimus julkaistiin arvostetussa sydän- ja verisuonisairauksiin keskittyvässä Journal of the American Heart Association -lehdessä.
Tutkimuslähde
Haapala EA, Leppänen MH, Lee E, Savonen K, Laukkanen JA, Kähönen M Brage S, Lakka TA. Accumulating Sedentary Time and Physical Activity From Childhood to Adolescence and Cardiac Function in Adolescence. Journal of the American Heart Association 2024;13:
Nuoruus on nopeaa aivojen ja sosiaalisen käyttäytymisen kehittymisen aikaa. Nämä nopeat muutokset altistavat nuoret myös mielenterveyden ongelmille. Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsuudessa säännöllisesti urheiluharrastuksiin osallistuneilla oli vähemmän mielenterveyden ongelmia, kuten masennus- ja ahdistusoireita, nuoruudessa. Parempi itsetunto välitti urheiluharrastuksen ja mielenterveyden välistä yhteyttä.
Rodriguez-Ayllonin ym. tutkimukseen osallistui yli 4000 lasta, joita seurattiin kuudesta ikävuodesta 13 ikävuoteen. Liikuntaa arvioitiin kuuden vuoden iässä vanhempien täyttämällä lomakkeella. Lomakkeella kartoitettiin koulumatkaliikuntaan, koululiikuntaan, ulkoleikkeihin, uintiin ja urheiluharrastuksiin osallistumisen useutta ja kestoa. Mahdolliset liikunnan ja mielenterveyden ongelmien yhteyttä välittävät mekanismit sisälsivät useita neurobiologisia, psykososiaalisia ja käyttäytymiseen ja muihin elintapoihin liittyviä tekijöitä.
Vain urheiluharrastus oli yhteydessä mielenterveyteen
Kaikista liikuntamuodoista vain urheiluharrastuksiin käytetty aika oli negatiivisesti yhteydessä mielenterveyden ongelmiin. Mediaatioanalyyseissä paremman itsetunnon havaittiin selittävän 26 % urheiluharrastuksen ja mielenterveyden ongelmien välisestä negatiivisesta yhteydestä. Mielenkiintoista tuloksissa oli se, että itsetunnon vaikutus tuli pääasiassa itsetunnon liikuntataitoihin ja urheilullisuuteen liittyvästä osasta. Muut mahdolliset mekanismit eivät selittäneet urheiluharrastuksen ja mielenterveyden ongelmien välistä yhteyttä.
Ajatelmia
Lasten liikunnassa itsetunnon parantaminen pitäisi nähdä yhtenä keinona suojata lapsia ja nuoria mielenterveyden ongelmilta. Lasten liikunnan tulisi tarjota paljon onnistumisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia kokeilla ja kehittyä turvallisessa ja positiivisessa ympäristössä.
Tutkimuksessamme on ensimmäistä kertaa selvitetty luuliikunnan eli luustoa vahvistavan liikunnan määrän muutoksia nuoruudessa. Tutkimus osoitti luuliikunnan määrän vähenevän nuoruudessa. Eniten luuliikunta vähenee huonokuntoisimmilla nuorilla. Luustoa vahvistava liikunta lapsuudessa ja nuoruudessa on välttämätöntä vahvan ja terveen luuston edistämisessä ja ylläpitämisessä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin luuliikunnan muutoksia kolmen vuoden tutkimusjakson aikana nuorilla, jotka olivat keskimäärin 11-vuotiaita tutkimuksen alkaessa. Vaikka luuliikunnan määrä väheni kaikilla nuorilla, sen määrä pysyi korkeampana fyysisesti parempikuntoisilla nuorilla. Huonokuntoisten nuorten luuliikunnan määrä myös väheni nopeammin.
Esimurrosikä ja murrosiän alku ovat erityisen suotuisaa aikaa edistää luuston terveyttä liikunnan avulla. Luuliikunta sisältää riittävän voimakasta iskutusta ja kuormitusta, kuten hyppimistä, loikkimista ja suunnanmuutoksia. Esimerkiksi monet maila- ja pallopelit sekä telinevoimistelu ovat hyvää luuliikuntaa.
Suurin osa koko elämänaikaisesta luumassasta kerrytetään lapsuuden ja nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden aikana kehittynyt vahva luusto auttaa muun muassa ehkäisemään osteoporoosia myöhemmin elämässä. Tämän vuoksi erityisesti huonokuntoisimpien nuorten luuliikuntaa pitäisi tukea.
Lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 550 nuoren liikemittareilla mitattua luuliikunnan määrää kolmen vuoden aikana. Tutkimus julkaistiin Journal of Medicine and Science in Sport -tiedelehdessä ja sitä on rahoittanut Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Hyvää kestävyyskuntoa pidetään yhtenä parhaimpana lapsuuden terveyden mittareista. Se on yhdistetty usein myös parempaan koulumenestykseen ja toiminnanohjaukseen sekä suurempaan aivojen tilavuuteen. Kestävyyskuntoa on kuitenkin tutkittu hyvin kapeasti ja usein menetelmillä, jotka eivät kuvaa optimaalisesti kestävyyskuntoa. Tuoreen Jyväskylän yliopiston ja espanjalaisen Granadan yliopiston tutkimuksen perusteella erityisesti 20-metrin viivajuoksutestin avulla mitattu suorituskyky oli yhteydessä useaan eri aivoterveyttä kuvaavaan mittariin.
Yhtenäisimmät ja selvimmät yhteydet aivoterveyden indikaattoreihin havaittiin MOVE-mittauksistakin tutulla 20-metrin viivajuoksutestien tuloksilla. Hyvin viivajuoksussa suoriutuneilla lapsilla oli myös parempi toiminnanohjaus, koulumenestys sekä aivojen harmaan aineen kokonaistilavuus. Viivajuoksutestin tulosten perusteella laskukaavalla arvioitu maksimaalinen hapenottokyky oli edellä mainittujen lisäksi yhteydessä yleiseen älykkyyteen ja päättelykykyyn.
On kuitenkin hyvä huomioida, että 20-metrin viivajuoksutulosta määrittää maksimaalinen hapenottokyvyn lisäksi esimerkiksi kehon koostumus, motoriset taidot ja motivaatio. Näitä ominaisuuksia yhdistävä fyysinen suorituskyky voikin olla kaikista hyödyllisintä aivojen terveydelle lapsuudesta saakka.
Hieman yllättäen, objektiivisesti juoksumattotestin aikana mitattu maksimaalinen hapenottokyky ei ollut yhteydessä yhteenkään aivoterveyden indikaattoriin. Kestävyyskunnon merkitystä aivoterveydelle ei ole vielä täysin ymmärretty osin epäsopivien menetelmien vuoksi. Tutkimuksen mukaan maksimaalinen hapenottokyky ei näytä olevan kovinkaan merkityksellinen lasten aivoterveydelle.
Kestävyyskunnon merkitystä aivoterveydelle ei ole vielä täysin ymmärretty osin epäsopivien menetelmien vuoksi. Tutkimuksemme mukaan maksimaalinen hapenottokyky ei näytä olevan kovinkaan merkityksellinen lasten aivoterveydelle.
Eero Haapala
Tutkimus käsitti 100 iältään 8–11-vuotiasta lasta, joilla oli ylipainoa tai lihavuutta, jotka osallistuivat espanjalaisen Granadan yliopiston johtamaan ActiveBrains-tutkimukseen. Tutkimuksessa maksimaalinen hapenottokyky mitattiin objektiivisesti maksimaalisen juoksumattotestin aikana. Lisäksi kestävyyskuntoa arvioitiin 20-metrin viivajuoksutestin avulla. Aivojen terveyttä tutkittiin sekä tiedollisia toimintoja ja oppimista mittaavien testien sekä aivokuvantamisen avulla.
Luusto kehittyy voimakkaasti lapsuudessa ja nuoruudessa. Luuston vahvistaminen lapsuuden ja nuoruuden aikana on tärkeää esimerkiksi osteoporoosin ehkäisyssä myöhemmällä iällä. Tuoreessa tutkimuksessamme erityisesti liikunta- ja urheiluharrastukseen osallistuminen lapsuudesta alkaen heijastui suurempaan luun mineraalipitoisuuteen nuoruudessa.
Tutkimuksessa seurattiin alakouluikäisten lasten liikunnan, paikoillaanolon, ruutuajan ja unen määrää sekä luuston mineraalipitoisuutta ja lihasmassaa kahdeksan vuoden ajan. Luuston mineraalipitoisuus nuoruudessa oli suurempi erityisesti niillä tytöillä ja pojilla, jotka osallistuivat useammin ohjattuun liikunta- tai urheiluharrastukseen koko kahdeksan vuoden seurannan ajan. Luuston terveyden lisäksi runsaampi ja jatkuva liikunta- ja urheiluharrastus heijastui suurempaan lihasmassan määrään nuoruudessa.
Vaikka myös reipas ja rasittava liikkuminen oli positiivisesti yhteydessä luuston terveyteen ja lihasmassan määrään, liikunta- ja urheiluharrastuksen yhteydet olivat selkeämpiä, yhtenäisempiä ja voimakkaampia. Paikoillaanololla, ruutuajalla, tai unella ei ollut juurikaan merkitystä luun mineraalipitoisuuden tai lihasmassan määrän vaihtelussa.
Luuston kehittymisen kannalta mekaanisesti kuormittava liikkuminen on tärkeää. Siksi lasten ja nuorten liikkumisen tulisi sisältää loikkimista, hyppimistä, työntämistä, vetämistä, suunnanmuutoksia ja vaikka voimaharjoittelua.
Vaikka reippaan ja rasittavan liikkumisen lisääminen tuottaa useita terveyshyötyjä, se ei välttämättä ole riittävä panostus luuston terveyden edistämiseksi. Tutkimuksemme mukaan liikunta- ja urheiluharrastukset voivat sisältää iskuja, tärähdyksiä ja vääntöjä, jotka vahvistavat luustoa. Sen vuoksi lapsille ja nuorille tulisi, liikkumisen suositusten mukaisesti, tarjota luustoa ja lihaksistoa kehittävää liikkumista. Luustoa kuormittava ja lihasmassaa kehittävä liikkuminen voi kuitenkin olla myös vapaa-ajalla tapahtuvaa liikkumista, esimerkiksi loikkimista, hyppimistä tai vaikkapa voimaharjoittelua.
HaapalaLAB 